Syksy saapui, ajatukset kesässä

Kesä meni ohi ja syksy on jo pitkällä, mutta ei kai liene kovin vaarallista, mikäli hyppää vielä hetkeksi kesäisiin ajatuksiin?

Palataanpas siis elokuun viimeisiin päiviin, jolloin (tälläinen vilukissakin) tarkeni vielä liikkua ulkosalla kesämekossa. Tuolloin kävin kahvittelemassa ystäväni kanssa Esplanadin puiston suunnilla ja ulkoilutin samalla kukkamekkoani, jonka toteutin viime keväänä näyttökokeen aikana.

Asusteiksi mekon kanssa sopivat punainen vyö ja punainen laukku. Kuva: Jenni Yrttiaho

Näyttökokeen tunnelmista kerroin jo aiemmassa blogissani, mutta tässä blogissa käyn läpi niitä oivalluksia, joita tätä mekkoa toteuttaessa tuli vaihteeksi opittua.

Vaikka näyttökokeesssa jokainen haluaa esitellä omia taitojansa mahdollisimman laajasti, on hyvä kuitenkin muistaa, että kokeen varsinaisena tarkoituksena ei ole suorittaa itselle kokonaan uusia ompelutekniikoita. Ainakin tärkeimmät yksityiskohdat on hyvä käydä läpi erilaisissa harjoitustehtävissä ennen varsinaista koetta.

Esimerkiksi tässä tummansinisessä kukkamekossa on ompeluteknisesti joitakin samoja ominaisuuksia kuin punaisessa pilkkumekossa, jonka toteutin koulussa ennen näyttökoetta. Yhtäläistä on esimerkiksi piilovetoketju selässä, halkio takana helmassa sekä piilo-ompeleella käännetty alahelma. Myös pään- ja kädenteiden huolittelu vinonauhan avulla tuli tutuksi erään toisen koulutyön yhteydessä.

Punaisen vinokaitaleen avulla sain huoliteltua näppärästi pään- ja kädentiet mekosta.

Näyttökokeen aikana yksi eniten säätämistä vaatinut yksityiskohta mekossa oli pääntielle toteutetut avolaskokset.

Näin jälkikäteen ajateltuna avolaskosten kannalta olisikin ehkä ollut helpompaa ja fiksumpaa valita hieman pehmeämpi ja kevyempi kangas kuin mitä tuli valittua. Kukkakangas oli puuvillaa, jossa oli myös 8 % elastaania mukana. Koska kangas oli melko jämäkkää, jouduin kokeilemaan avolaskosten sijaintia, määrää ja suuntaa useita kertoja ennen kuin löytyi lopullinen ja toimivin vaihtoehto laskoksille. Avolaskoksilla oli kuitenkin keskeinen merkitys siihen, kuinka istuva mekon yläosasta tulisi.

Kaavoitusvaiheessa ompelin loppujen lopuksi kaksi protoa. Protokangas oli kuitenkin kevyempää kuin lopullinen kangas, joten muotoilin laskokset lopulliseen muotoonsa mallinuken avulla. Loppujen lopuksi tein pääntielle vain neljä laskosta alkuperäisten kuuden asemasta.

Laskosten sijainti/suunta, määrä ja koko oli helpointa muotoilla lopulliseen muotoonsa mallinuken avulla.

Näyttökokeessa ei ole syytä piilotella omia virheitään tai tietämättömyyttään vaan tuoda avoimesti esille niitä seikkoja, jotka ompeluprojektissa mietityttävät. Omaa mieltä askarruttavista kysymyksistä voi keskustella arvioijien kanssa.

Vaikka olinkin loppujen lopuksi tyytyväinen sekä mekosta saamaani arvosanaan että itse lopputulokseen, toki näyttökokeen arvostelijaraati löysi valmiista tuotteesta yhtä sun toista seikkaa, joihin olisi pitänyt kiinnittää vieläkin enemmän huomiota.

Esimerkiksi helmahalkio oli taitettu väärään suuntaan ja lisäksi minun olisi pitänyt leikata saumanvarat mekon sisältä keskenään tasaleveiksi sovituksen jälkeen. Nämä saattavat olla asioita, joihin harrasteompelija ei välttämättä hoksaisi edes kiinnittää huomiota, mutta toki näilläkin on merkitystä silloin, kun halutaan tehdä ammattimaisesti toteutettu lopputulos.

Vaikka mekkokangas oli melko jämäkkää, siitä löytyi kuitenkin hieman joustoa. Kuva: Jenni Yrttiaho 

Toinen olennainen oppi tästä työstä liittyi mekon pään- ja kädenteille tehtyihin punaisiin vinonauhoihin. Vaikka tiesinkin, että vinonauha tulisi leikata täysvinoon (45 asteen kulmassa), olin piheyksissäni ostanut kangasta sen verran vähemmän, että aivan täysvinoon leikkaaminen ei ollut mahdollista. Koska punainen kangas oli pehmeää ja joustavaa puuvillaelastaania, ajattelin, että pienempikin kankaan leikkauskulma riittäisi.


Näin jälkikäteen ajateltuna olisi toki ollut ehkä parempi, että olisin jättänyt pihistelyt kangaskakupassa vähemmälle ja ostanut vinonauhakangasta riittävästi. Silloin myös valmiin mekon pääntie olisi ollut hieman pehmeämpi ja joustavampi kuin mitä nyt lopullisessa mekossa sitten olikaan.

Edellä mainittujen seikkojen ohella näyttökokeen arvostelijat huomattivat minulle mm. siitä, että olin käyttänyt mekkokankaan valkoisella nurjalla puolella lyijykynää värillisen liidun asemasta (selityskin oli valmiina: en ollut yrityksistä huolimatta löytänyt värillistä liitua kaupasta, eikä valkoinen liitu olisi erottunut kankaasta) sekä siitä, että vinonauhojen kohdistamisessa olisi voinut olla vieläkin tarkempi.


Mutta vaikka itsestä tuntui toki siltä, että paljonpa löytyi kaikenlaista pientä huomautettavaa mekosta, mutta olennaista arvostelijoiden mukaan oli kuitenkin se, että työstäni tuli esille pyrkimykseni siistiin lopputulokseen.

Mekossa on takana helmahalkio, joka ei tästä kuvasta tosin erotu. Kuva: Jenni Yrttiaho

Mittatilaustyönä ompelijalta ostetun vaatteen laatua kohtaan kuka tahansa asettaa isompia vaatimuksia kuin esimerkiksi isojen vaateketjujen alelaareista napattuihin tuotteisiin. Isoissa vaateketjuissa asioidessa jokainen on varmasti ainakin joskus törmännyt tuotteeseen, jossa laatu on jäänyt kiireisessä valmistusprosessissa heikolle. On huonosti ommeltuja saumoja, kankaaseen revenneitä pieniä reikiä sekä parin langan varassa roikkuvia nappeja. Huonosti kohdistettuja printtikuvioita ja parin käyttökerran jälkeen hajonneita vetoketjuja. Ketä tahansa turhauttaa se, mikäli uudessa vaatteessa on heti jo ostaessa jotakin vikana.

Pienestä perfektionismista ei ole ompelijalle haittaa, sillä tavoitteena on kuitenkin, että vaate olisi käyttäjälleen mahdollisimman kestävä, istuva ja pitkäaikainen. Pikkutarkkuus ja kärsivällisyys ovat siis tärkeitä ominaisuuksia ompelijalle.

Mekkokuvat otettiin kamerakännykällä Esplanadin puiston läheisyydessä. Kuva: Jenni Yrttiaho

Tummansinisen kukkamekon - tai ylipäätään muidenkaan kesävaatteiden - käyttökerrat jäivät menneenä kesänä harmillisen vähäisiksi kolean sään vuoksi. Mutta onneksi leningeille, shortseille ja topeille on käyttöä jo ennen ensi suvea, sillä vuoden vaihteessa on tiedossa kaveriporukan lomamatka kauas pois, lämpimään rantakohteeseen.

Sinne suuntaan onkin hyvä suunnata ajatuksia näinäkin päivinä, kun ulkona on sateista, pimeää ja viileää.

Kuinka kauan vie aikaa, kun ompelee yhden mekon?

Punavalkoinen pilkkumekko. Fiftarihenkinen kotelomekko. Rento kesämekko.

Tässä blogissa esillä oleva mekko kuulu mallistoon, jonka toteutin kevään aikana koulussa. Tällä kertaa en kuitenkaan ryhdy heti kertomaan, kuinka kyseinen mekko toteutettiin teknisesti.  (Teen sen myöhemmin eri kirjoituksessa.) Sen sijaan ajattelin nyt antaa osviittaa siitä, kuinka kauan voi viedä aikaa, kun toteuttaa vaatteet alusta loppuun saakka kokonaan itse. Peruskaavan piirtämisestä ja kaavojen muokkaamisesta lähtien proton ja varsinaisen mekon ompeluun, ja aina viimeistelyyn saakka.

Punavalkopilkullisessa mekossa on hieman fiftarihenkeä. 

Rennolle kotelomekolle on käyttöä monelaisissa arjen ja juhlan tilanteissa.

Kangaskauppaan saapuessani käteni eivät olleet täysin vapaat, sillä minun piti ajatella vaatetta, joka sopisi yhteen mallistoni muiden tuotteiden kanssa. Olin siihen mennessä jo toteuttanut sinipilkullisen vekkihameen ja punaiset housut, jotka eivät olleet ehkä loogisin aloitus mallistolle! Olisihan toki ollut helpompaa, jos olisin ehtinyt suunnitella koko malliston kaikki tuotteet kokonaisuutena heti aluksi, ennen kuin olisin hankkinut yhtään yksittäistä kangasta jotakin tiettyä tuotetta varten.

Joten siinäpä minä sitten pyörin vaatekaupassa etsimässä mekko- ja puserokakaita, jotka voisin saada sointumaan yhteenä jo aiemmin tehtyjen tuotteiden kanssa. Kävelin kaupassa kangaspinojen välillä edestakaisin, ja nostelin eri värisiä pakkoja rinnakkain, ja vertailin kankaita toisiinsa.

Pitkähkön tovin kuluttua punainen lanka vihdoin hahmottui. Päätin, että mallistoani leimaavat visuaaliset ja tyylilliset seikat liittyisivät pilkkuihin sekä kolmeen väriin, jotka olisivat sininen, punainen ja valkoinen. Tällä kertaa ostin sekä mekko- että puserokankaan yhdellä kertaa.

Mekon kuvausympäristöksi sopi mainiosti maaseutuympäristö lapsuudenkotini piharakennusten luona. Järkkäriä ei ollut tällä kertaa mukana, joten nakitin äitini ottamaan kuvat omalla älypuhelimellani. 

Kankaan ostamisen (vaikeuksien selättämisen) jälkeen olikin vihdoinkin aika tarttua tuumasta toimeen. Mekon tekoon oli varattu koulussa aikaa kolme viikkoa, ja yritin kirjata noiden viikkojen aikana mahdollisimman tarkasti vihkoon ylös sen, miten paljon aikaa eri vaiheiden toteuttaminen vei kokonaisuudessaan. Ohessa otteita muistiinpanoistani.

Esivalmistelu ennen ompelua:

• Kangaskauppareissu - 45 minuuttia 
• Mekkoideoiden kartoittaminen Pinterestistä sekä pienen mallikuvan piirto - 30 minuuttia

Ompeluilta 1 koululla:

• Peruskaavan jäljentäminen ja kaavan kuosittelu - 2 tuntia
• Kappaleiden leikkaaminen protokankaasta - 45 minuuttia 
• Proton ompelu - 30 min
• Proton sovitus ja muutokset kaavaan - 20 min
• Leikataan oikea mekkokangas lopullisten kaavojen perusteella - 45 minuuttia 

Yht. 5,5 tuntia

Ompeluilta 2 koululla:

• Tukikankaiden leikkaus ja prässäys varsinaisiin kankaisiin kiinni - 60 minuuttia 
• Piirretään unohtuneet kaavanosat mekon sisälle tulevaaa vuoritusta varten - 30 minuuttia 
• Leikataan vuorikankaat - 30 minuuttia 
• Huolitellaan kankaan reunat kappaleista - 30 minuuttia 
• Mekon kokoaminen ja ompelu alkaa, aluksi pääntie - 30 minuuttia 
• Virhe! Vääränkokoinen vuorikangas, purkamista - 30 minuuttia 
• Pääntien ompelu valmiiksi - 45 minuuttia 

Yht. 4 tuntia 15 minuuttia

Tässä vaiheessa lienee syytä muistuttaa, että edellä mainittuihin minuuttimääriin on sisältynyt myös monenlaisia pieniä välivaiheita, joita en ole tähän kirjannut ylös. Muun muassa ompelukoneen langan vaihtamisia, pieniä saumojen purku- ja korjaustöitä, silittämistä, neuloittamista ja harsimista ja niin edelleen.

Vanhan aittarakennuksen portailla. Tuolla aitassa on lapsena nukuttu kesäisin monia öitä.

Ompeluilta 3 kotona:

• Vielä korjailtava pääntietä, vuorikangas kiristää vähän - 30 minuuttia 
• Puran, ompelen ja silitän vielä uudelleen - 30 minuuttia 
• Muotolaskosten ompelu, isot kappaleet yhteen, sovitus - 30 minuttia 

(Tässä vaiheessa tulee perinteisesti se olo, että mekko on "ihan just valmis", vaikka ei vielä olekaan!)

• Piilovetoketjun ompelu ja ylimääräinen "säätäminen" ompelukoneen kanssa - 45 minuuttia 
• Sovitus, pieniä korjauksia merkitään neuloilla - 15 minuuttia 
• Teen pieniä korjauksia, mm. kavennan sivusaumoja ja muotolaskoksia - 2 tuntia 

Yht. 4,75 tuntia 

Ompeluilta 4 koululla:

• Sovitusta, neuloilla taas ylös korjauksia mekkoon - 15 minuuttia 
• Mekon selkää pitää kaventaa reilusti ja vetoketjun paikkaa vaihtaa - 2 tuntia 
• Kaventamisen jälkeen turhia ompeleita purettavana sisäsaumoista - 1 tunti 

Yht. 3,25 tuntia

Ompeluilta 5 kotona:

• Halkion silitys ja ompelu - 30 minuuttia 
• Mekon alahelman huolittelu käsin - 1 tunti 

Yht. 1,5 tuntia

Kun noiden edellä mainittujen työvaiheiden kestoja summailee yhteen, saa tulokseksi aika kovan määrän tunteja, kaikkiaan noin 20 h!

No tietenkin on huomioitava se, että a) olen vasta amatööriompelija, ja b) kyseessä on täysin uusi malli ja uusi kaava, jonka piirtämisen olen aloittanut aivan alusta asti itse. Nopeammin ja helpommin vaatteen toteutus onnistuu tilanteessa, jolloin kyseessä on valmis ja tuttu kaava, jota on käytetty ennenkin vastaavan vaatteen ompeluun. (Ja etenkin, mikäli käytettävä materiaali on tuttu: sama kuin aiemminkin samassa vaatteessa aiemmin ommellessa käytetty).

Lisäksi kokenut ja rutinoitunut ompelija on yksinkertaisesti amatööriä nopeampi ompelija. Aloittelija tekee myös keskimäärin enemmän virheitä ja joutuu purkamaan ja uudelleen ompelemaan useammin kuin ammattilainen.

Tähän mekkoon käytetty valtaisa tuntimäärä kuvastaakin hyvin sitä, miksi mittatöiden teettäminen tulee yleensä erittäin kallliksi sekä sitä, kuinka ompelija on todellakin palkkansa ansainnut.

Vaatehuoneen perukoilta löytyi satunnainen kesähattu mekon asusteeksi.

Kun ompelija aloittaa uuden vaatteen tekemisen kirjaimellisesti tyhjältä paperilta ja tekee jotakin vielä myyntiin saakka, jää tuntipalkka helposti hyvin alhaiseksi. Siitäkin huolimatta, vaikka mekkoon olisi mennyt puolet vähemmän tunteja aikaa kuin mitä minulla esimerkiksi meni tähän mekkoon.

Omia tulevia ompelutöitä helpottaa huimasti se, että muistaa merkitä käytettyihin kaavoihin näkyville ne muutokset (mm. kaventamiset, leventämiset, lyhentämiset ja jatkamiset), joita lopulliseen vaatteeseen on tullut tehtyä.

"Ompelen mekon yhdessä" -illassa ajatus on ollut minulle myytti, joka ei tähän mennessä vielä toteutunut. Mutta ehkä sekin voisi olla joku päivä mahdollista. Hallussa tulisi olla vain a) toimiva luottokaava, b) sopivan yksinkertainen vaatteen malli, ja c) kangas, joka on helposti käsiteltävää ja siinä on oikeanlaisia omnaisuuksia (mm. jousto ja laskeutuvuus) työn alla olevaa tuotetta varten.

Kyllähän se niin on, että oma luottokaava on ompelijan paras ystävä. 

Tekemisen ilosta vai suorittamisen pakosta?

Nyt kun näyttökokeesta on kulunut viikon verran, olen ymmärtänyt, kuinka paljon stressiä tuli otettua kokeen takia, ja ihan turhista syistä. Mutta mitä sitten oikein tapahtuikaan omassa motivaatiossa ja tavoitteissa näyttökokeen aikana? Tämän asian ymmärtääkseen on hyvä hypätä hieman ajassa taaksepäin, aikaan ennen näyttökoetta.

Siitä asti, kun aloitin viime syksynä opintoni, olen hehkunut valtavaa intoa siitä, että olen päässyt vihdoinkin toteuttamaan suurta unelmaani vaatetusalan opiskelusta. Vaikka koulupäivät ovat olleet pitkiä, on opiskelu tuonut erinomaista vastapainoa päivätyölleni.

Käsitöiden tekeminen on parhaimmillaan rentouttava ja stressiä poistava harraste, samalla tavoin kuin vaikkapa tanssiminen tai maalaaminen. Esimerkiksi tässä artikkelissa puhutaan käsitöiden terapeuttisista vaikutuksista.

Luova hetki kalliolaisessa kahvilassa. 

Mutta miksi näyttökokeiden aikana pienetkin korjaamiset ja saumojen purkamiset (vaikka ne normaalisti mielestäni kuuluvat ”pakettiin”, kun jotain ommellaan) tuntuivat niin kovin turhattavalta? Miksi käsillä tekemisen ilo sekä uuden oppimisen into meinasivat hetkeksi jäädä toissijaiseksi niinkin tylsälle asialle kuin suorittamiselle?

Olennainen kysymys on: Kumpi onkaan loppujen lopuksi tärkeämpää ja arvokkaampaa - matka vai päämäärä?

Jos opiskelusta häviää nautinto ja siitä tuleekin ensisijaisesti suorite, hyppää myös stressi mukaan kuvioihin. Stressi vie voimia tekemiseltä ja heikentaa keskittymiskykyä, minkä vuoksi myös virheiden määrä kasvaa ja pienetkin epäonnistumiset vievät mieltä matalaksi. Oravanpyörä on valmis.

Parhaimmillaan opiskelu on mielenkiintoinen ja antoisa matka kohti uuden ammattialan saloja. Matkaan kuuluu monenlaisia värikkäitä kokemuksia - sekä ala- että ylämäkiä - mutta olennaisin asia on olla itselleen armollinen ja säilyttää positiivinen asenne itse tekemiseen. ”Minä olen vasta opiskelija, joka on tullut kouluun oppimaan uusia asioita. Saan myös tehdä virheitä, se kuuluu asiaan. Minun paikkani ei olisi täällä, jos jo osaisin kaiken jo entuudestaan!”

Kiire ja liiallinen suorittaminen tappavat hyvän fiiliksen kaikesta - jopa niistä kaikista parhaistakin asioista. Paraskaan unelmabrunssi ei maistu hyvältä, mikäli joudut hotkimaan ruuat viidessä minuutissa. Urheilu ei tuo hyvää oloa keholle, mikäli teet jatkuvasti niin rankkaa treeniä, että kehosi ei ehdi palautua siitä. Jos pidät villasukkien neulomista rentouttavana tapana rauhoittua ennen nukkumaanmenoa, on vaikutus päinvastainen, mikäli vaaadit itseltäsi joka ilta yhden uuden sukkaparin valmiiksi.

Näillä ajatuksin pakkasin viikonloppuna uudet värikynäni, iPadini ja valkosivuisen lehtiön laukkuuni, ja suuntasin kalliolaiseen kahvilaan nauttimaan teetä sekä valmistautumaan seuraavan viikon opiskeluihin.

Työskentely kodin ulkopuolella tuo mukavaa vaihtelua! 

Alkamassa ovat projektiopinnot, joissa tarkoituksena on tehdä pienissä ryhmissä koulumme myymälään Omnia Shoppiin myytäväksi pieni vaatemallisto. Etätehtäväksi saimme kartoittaa netistä kiinnostavia, ajankohtaisia muotitrendejä ja -värejä, sekä piirtää niiden pohjalta mallikuvia ehdolle yhteistä mallistoamme varten.

Kun nautin teeni ja piirsin mallikuvani viihtyisässä ympäristössä ilman liiallisia aikataulupaineita, piirtäminen ei ollut vain yksi pakollinen koulutehtävä muiden joukossa vaan se oli leppoisa ja mukava luova hetki. Varsinaista laatuaikaa siis.

Kun tekee asioita niin, että niistä myös nauttii, on lopputuloskin parempi.

”Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä, mitä teet, onnistut varmasti.”

Näillä eväin uutta viikkoa kohden!

Näyttökoe - pelottava mörkö vai läpihuutojuttu?

Maaliskuisena maanantai-iltapäivänä koulussa oli jännittynyt ja varautunut tunnelma, melkein suorastaan haudanvakava. Jopa opettajakin ihmetteli, mihin se normaali loppumattoman lörpöttelyn, puheensorinan, vitsailun ja naurun täyttämä ilmapiiri oli oikein kadonnut?

Syynä opiskelijoiden hiljaisuuteen olivat tietenkin näyttökokeet, jolloin syksyn ja alkuvuoden aikana omaksutut opit otettiin tiukan syynin alle. Tuleva puserrus merkitsi monelle, kuten myös minulle, tavanomaista levottomampia yöunia ja stressiäkin. Ensimmäistä kertaa opiskelujen aloittamisen jälkeen saimme alan ammattilaisten arvion omasta ammattitaidostamme.

Ensimmäisenä näyttökoepäivänä, kun olin lähdössä kotoa töihin, tuntui olevan epäonnea ilmassa heti jo aamusta. Maitopurkki kaatui lattialle, ja Iittalan juomalasista lohkesi ruma palanen, kun lasi oli tarkertunut astiakaapissa toiseen lasiin kiinni. Lisäksi työpaikan kahviautomaatin äärellä ensimmäisenä käteeni osuneesta mukista puuttui ”korva”.

Olivatko nämä aamun kevyet kömmähdykset universumin tapa vihjata minulle siitä, että olisin näytössä yhtä kädetön kuin kahvimuki ilman ripaa? Oliko tämä kaikki vain pientä esimakua tulevista suuremmista vastoinkäymisistä?

Näyttökokeen aiheuttamista paineista kertoi myös se, että moni sai huomata kokeideen jatkuvan yöaikaan höyhensaarilla. Itse näin esimerkiksi unen, jossa olin saanut kokeeni kaikista (!) osa-alueista arvosanaksi hylätyn!

Taikauskoa tai ei, päätin taistella huonoa karmaa vastaan omilla ”aseillani”. Otin koululle mukaan pussillisen ”stressikarkkeja” hankalien hetkien lohdukkeeksi. Jos ahdistus iskisi päälle, voisin napata pari namipalaa ja saada edes hetkeksi verensokerin ylös ja ajatukset muualle…

Näyttökokeisiin voi valmistautua esimerkiksi lukemalla oppaista ompelutekniikkavinkkejä. 

Mutta menemme nyt siis itse asiaan. Teitä varmaankin kiinnostaa, mitä niissä näyttökokeissa oikein siis tapahtui?

Toiko opettaja tuo päivän alussa luokkaan pinon kankaita, joista opiskelijat taistelivat kynsin hampain? Tapahtuiko työskentely yhtäjaksoisesti kellon ympäri samalla tavoin, kun olemme Muodin huipulle -tv-sarjassa tottuneet näkemään? Toivatko kokeiden arvioijat lisäpaineita opiskelijoille Gordon Ramsay -tyyppisillä äkäisillä, stressiä nostavilla tokaisuilla?

No ei nyt kuitenkaan. Työskentelyämme toki seurattiin silmä kovana ja suunnitelmiamme kartoitettiin kriittisesti, mutta kaikki tapahtui hyvässä hengessä. Suorituksiamme oli arvioimassa kolme vaatetustalan pitkän linjan ammattilaista, jotka edustivat eri näkökulmia: työnantajia, työntekijöitä sekä opetusalaa.

Ensimmäisen näyttökoeviikon keskityimme kaavoitukseen tutkinnonosaan. Jokainen sai itse päättää, millaisen leningin toteuttaisi, mutta idea piti hyväksyttää etukäteen opettajalla.

Ennakkotehtävinä ennen kokeeseen saapumista työlistallamme olivat:

• Kaavalaskelmien tekeminen 
• Peruskaavan piirtäminen 
• Mallikuvan piirtäminen (kuva alla) 

Esittelimme arvioijille itse piirtämämme leninkien mallikuvat. 

Koululle saavuttuamme näyttökoe alkoi sillä, että kuosittelimme peruskaavasta sopivat kaavanosat protoa varten. Ompelimme proton, sovitimme sitä sekä otimme protosta valokuvia arvioijia varten. Tarkastelimme proton perusteella, millaisia muutoksia on tarpeellista tehdä lopullisiin kaavoihin.

Aikaa kaavoitukseen ja proton toteuttamiseen oli maksimmissaan neljä iltaa (4h per ilta). Lisäksi meidän piti myös täyttää itsearviointilomake, jossa kuvasimme kokemuksiamme ja havaintojamme annetuista tehtävistä.

Tässä vaiheessa Janne Porkka toteaisi: ”eikä siinä vielä kaikki”. Sen lisäksi, että toteutimme edellä mainitut tehtävät ja vietimme näyttökokeessa pitkiä iltoja koululla, pari muutakin ”nakkia” napsahti tehtävälistallemme. Yksi erillinen pienoiskoossa toteutettava piirustustehtävä (kuositteluharjoitus) sekä Grafis-kaavanpiirtoohjelmaan liittyvä harjoitus.

Proton perusteella tehdään tarkennuksia lopullisiin kaavoihin. 

Toisen näyttökoeviikon teemana ollut tutkinnonosa oli ”vaatetusompelun perustehtävissä toiminen”, eli käytännössä siis ompelu. Etätehtävälista oli pitkä, ja sen mukaisesti meidän kuului toteuttaa mm. seuraavat tehtävät:

• arvioida omaa aikataulua sekä listata työskentelyjärjestys
• piirtää tasokuva leningistä (kuva alla)
• piirtää saumojen ja yksityiskohtien poikkileikkauskuvat (kuva alla) 
• koostaa ompelu- ja kangasnäytteitä, joihin testasimme esimerkiksi sopiva ompelutikkejä

Tasokuvasta selviää vaatteen yksityiskohdat. 

Tasokuvan oheen teimme poikkileikkauskuvat saumoista ja yksityiskohdista. Symboleilla on merkityksensä, esimerkiksi nuolet kuvaavat kankaan jatkumista, punainen X- merkintä kuvaa sauman huolittelua ja vihreä väri tukikangasta. 

Varsinainen työskentely alkoi toisen viikon alkaessa siitä, että saimme arvion edellisen viikon töistä. Tämän jälkeen pääsimme vihdoinkin itse asiaan eli ompelun pariin.

Välipalaute toi lisää varmuutta tekemiseen, joten toinen viikko tuntui jo huomattavasti rennommalta kuin ensimmäinen. Stressikäyrän suunta oli jo vihdoin alaspäin!

Myös toisen näyttökoeviikon aikataulu oli maksimissaan neljä iltaa. Tahti oli melko kiireinen, sillä melkein jokainen sai työnsä valmiiksi vasta neljännen illan aikana. Ripustimme valmiit leningit nimilappujen kera rekkiin roikkumaan, ja odottamaan arvostelua.

Jos joku on sattunut luulemaan, että toisen asteen aikuisopiskelu olisi vain kevyttä puuhastelua, viimeistään näyttökokeiden aikaan tuollaiset ennakkoluulot karisevat todella nopeasti pois. Ensimmäiset näyttökokeeni eivät olleet todellakaan mikään läpihuutojuttu. Etenkin jos suoritti näyttökokeen päivätyön ohessa, sai todellakin sanoa pariksi viikoksi heipat sosiaaliselle elämälle ja harrastuksille. Sen verran kovasta urakasta oli kyse.

Mutta ei se näyttökoe nyt loppujen lopuksi ollutkaan sellainen mörkö, kuten ennalta pelkäsin. Näyttökokeessa työskentely oli periaatteessa samanlaista kuin normaalisti kouluiltoinakin, mutta sillä erotuksella, että opettaja ei ole neuvomassa meitä, ja luokassa kiertää välillä arvioijia, jotka keskustelevat kanssamme ompeluprojektiin liittyvistä valinnnoista.

Näyttöjen aikana haastavinta on se, että jokainen joutuu tekemään omaan työhönsä liittyvät päätöksensä pääasiassa itse. Itsenäinen tiedonhaku (esimerkiksi ompeluoppaat) on sallittua, tai jopa suotavaa näyttökokeen aikana, mutta haastavampien tilanteiden kohdalla arvioijilta on mahdollista kysyä käytännönvinkkejä. (Toki jatkuva kysely saattaa vaikuttaa työn arvosteluun.)

Oli näyttökoe sitten kullekin mörkö tai läpihuutojuttu - on se ehdottomasti kuitenkin ainutlaatuinen tilaisuus saada realistista tietoa omasta osaamisestaan. Samalla kertyy myös ymmärrystä niistä asioista, jotka erottavat ammattilaisen harrastelijasta.

Tein itse ja tuhlasin

Nykypäivänä (laadukkaat) kankaat ovat sen verran tyyriitä, että materiaalien hinta on usein kalliimpi kuin kaupasta valmiina ostettu vastaava tuote. Väitänkin, että säästäminen ei ole läskeään joka kotiompelijan tärkein syy omalle harrastukselleen. (Toki myös edulliset kangasostokset ovat mahdollisia, jos keskittyy esimerkiksi aletuotteisiin tai kierrätysmateriaaleihin.)

Kuten aiemmassa blogissani totesinkin, aloimme koulussa heti vuoden alusta työstää ensimmäisiä omia kevät-/kesävaatemallistojamme. Mallisto on neliosainen, ja siihen kuuluvia tuotteita ovat housut, hame, pusero sekä mekko.

Esittelen omasta mallistostani nyt ensimmäisenä tuotteena vekkihameen.

Tältä näyttää tummansinisestä pallokankaasta toteutettu vekkihame valmiina. Kuva: Noora Verronen 

Kun lähdin ostamaan hamekangasta, olin liikkeellä hyvin avoimin mielin, sillä en ollut vielä päättänyt, millaisen hameen aion ommella. Vaelsin liikkeessä edestakaisin hypistellen välillä Pinterestiä ja välillä kankaita.

Löysin pari kivaa kangasta, joista toinen tuntui sopivalta vekkihameeseen. Tummansininen pallokangas tuntui materiaalina heti miellyttävältä, sillä se oli jämäkkää ja kestävää puuvilla-polyesteriä, jossa on himpun verran myös joustoa (kangalaatu: 52 % puuvillaa, 45 % polyesteriä, 3 % elastaania). Jännä puoli hamekankaassa on se, että se näyttää eri valon suunnasta katsottuna (tai ainakin kuvatessa) eri väriseltä.

Kangasta pystyy käyttämään periaatteessa kummin päin tahansa, oman maun mukaan. Väri saattaa vaihdella riippuen valaistuksesta ja kuvauskulmasta. 

Työni ideoinnin lähteenä käytin Pinterestistä löytämääni kuvaa, jossa oli asiallinen, mutta rento harmaa hame.

”Tein itse ja säästin” ei todellakaan ollut sopiva slogan tässä ompeluprojektissa. Kangas maksoi reilut 40 euroa, ja muiden tarvikkeiden (mm. lanka ja vetoketju) kanssa hameen hinta nousi lähes 50 euroon. Mutta aina sitä voi toki miettiä, löytäisinkö kaupasta vastaavaa hametta, juuri omiin mittoihini tehtynä. Tuskin, ainakaan kovin helposti.

Koululla kaivoin hameen peruskaavan esille ja aloitin kuosittelun. Peruskaavaan lisäsin mm. laskokset, ja levensin helmaa hieman sivuilta.

Peruskaavaan (violetti ääriviiva) tuli joitakin lisäyksiä (vaaleansininen), mm. kaksi noin 6 senttimetrin levyistä vekkiä. Vekit ovat samanlevyisiä ylä- ja alareunasta, mutta vekit silitetään sentin verran vinoon alalaidasta kohti kylkeä. 

Vekkihameen kaavan etuosa, jossa laskokset on taitettu piiloon.

Lakanaprotojen avulla pystyin testaamaan, mikä on sopiva leveys laskoksille ja mihin kohtaan ne kannattaa sijoittaa. Lakanaan piirrettyjen apuviivojen avulla oli helppo mitata muutokset, joita kaavaan tehdään sovituksen jälkeen. 

Loppujen lopuksi toteutin kaksi lakanaprotoa ennen kuin uskalsin käydä käsiksi arvokkaaseen hamekankaaseen. Kun panostaa laadukkaaseen kankaaseen, ei todellakaan tee mieli ottaa riskiä virheistä.

Hamekangas oli erittäin miellyttävää käsitellä, eikä se ollut purkaantuvaa sorttia. Siihen ei myöskään jäänyt turhia silitysjälkiä vekkien kohdalle, vaikka siirsin, silitin ja tarkensin taitoksia useita kertoja peräjälkeen.

Etukappaleen vekkien silitys menossa. Säätämistä ja vääntämistä oli jonkin verran, jotta vekeille löytyi sopiva leveys. 

Koululla työskennellessä on näppärää se, että jokaiselle välivaiheelle löytyy oma kone tai työskentelypaikka, ja niissä on käteviä lisätoimintoja helpottamassa vaatteen tuottamista. Silityslaudassa on esimerkiksi kangasta kuivattava ja viilentävä "tuuletus-/imutoiminto". Löytyy myös prässilaite, jolla tukikankaat voi kiinnittää kankaisiin nopeasti ja helposti.

Oma suosikkini - luksusominaisuus - liittyy ompelukoneeseen. Kone nimittäin päättelee ja katkoo langat ompelutyöstä ihan itsekseen! Tätä ihasteltiin ja hämmästeltiin oikein porukalla opintojen alkaessa, vaikka (rehellisesti sanottuna) alussa luulinkin, että kyseinen ominaisuus olisi ihan turhake. Kuinka väärässä olinkaan! Nyt oma kotiompelukone taas tuntuu välillä kömpelöltä, kun vastaavaa ominaisuutta siitä ei löydy.

Vaikka kaikenlaisia käteviä laitteita koululta löytyykin, on yksi laite, jonka kanssa työskennellessä saa olla aina hieman varuillaan ja kieli keskellä suuta. Kyseessä on tietenkin napinläpikone! Minikokoinen kangasgiljotiini, joka hyökkää kankaan kimppuun kuin äkäinen tikka paksulla, järeällä, metallisella nokalla ja samalla huutaa moottorisahan ja rälläkän äänistä yhdistettyä melusaastetta. Parempi olla tarkkana, ettei sormille käy köpelösti!

Pelottava napinläpikone, jonka kanssa en haluaisi painajaisissani jäädä kahden kesken pimeään työhuoneeseen... 

Ongelmanratkaisutaitoja, luovuutta ja pientä "paikkailua" tarvittiin tässäkin työssä, mutta mitäpäs pienistä. Onpahan nekin asiat sitten tiukasti selkärangassa muistissa seuraavia ompeluprojekteja varten

Hame on mukava ja sopivan väljä päällä. Kangas ei myöskään rypisty helposti. Kuva: Noora Verronen 

Hameen helmasta tulee vähän kellomaisempi, kun vekit ovat auki esimerkiksi kävellessä. Kuva: Nora Verronen

Laskokset ovat vasemmalla puolella, hieman keskiviivasta kylkeen päin. Kuva: Noora Verronen 

Omassa vaatemallistossani tärkeimmäksi lähtökohdaksi olen määritellyt sen, että vaateet ovat "helppohoitosia" (lue: silittäminen ennen käyttöä ei välttämättä pakollista), mutta myös tyylikkäitä ja mukavia päällä. Lisäksi haluan panostaa siihen, että vaatteita voi käyttää monenlaisissa tilanteissa: yhtälailla korkkareitten kuin tennareitten kanssa. Työssä, arkena, juhlissa, bailuissa tai vaikkapa kesäisellä terassilla.

Ainakin tässä vaiheessa tuntuu siltä, että vekkihame toimisi monenlaisissa tilanteissa. Tennareita en ole hameen kanssa vielä ehtinyt testata, joten se täytyy vielä tehdä. Ja toki korkkareitten kanssa myös.

Tummansininen sopii ihan mukaavasti yhteen farkkupaidan värin kanssa. Kuva: Noora Verronen 

Nyt mun garderoobi on täydentynyt siis yhdellä uudella vekkihameella. Enpäs ole sellaista omistanutkaan aikoihin.

Vaikka tuhlattua tulikin kangaskaupassa tällä kertaa, voin sanoa, että ei harmita yhtään.

***
P.S Joko huomasit, että Saumanvaara-blogi löytyy nyt myös Facebookista? Käyhän tykkäämässä: www.facebook.com/saumanvaara 

Saumaton suunnittelu ja toteutus? Not (yet)

Viime syksy kului koulussa aika pitkälti mm. kaavoitusharjoitusten parissa, mutta oli meillä yksi ompelutyökin. Saimme tehtäväksemme suunnitella ja ommella yksinkertaisen jerseymekon joustavasta materiaalista. Lopputuotoksen omasta työstäni näette alla olevasta kuvasta.

Tammikuisena sunnuntaina lämpötilat olivat plussalla, joten kuvaushetken tarkenin ilman takkiakin. Kuva: Satu Hotakainen 

Kuten aiemmassa blogissani mainitsinkin, idea vaatteesta jalostuu moneen otteeseen ennen kuin tuote on valmis. Alussa on mielessä melko selkeä visio vaatten muodosta ja mallista. Väristä ja tyylistä, materiaalista ja yksityiskohdista. Mutta ainakin joistakin suunnitelmista on oltava (lähes aina) valmis joustamaan.

Ensimmäinen, ehkä tyypillisin haaste on se, että en löydä kangaskaupasta juuri sellaista kangasta, kun olen ajatellut. Siitä huolimatta, että mielestäni olisi kyse ihan "tavallisesta" kankaasta.

Joudun usein tekemään kompromisseja kankaan värin tai kuvioiden suhteen, tai tekemään tuotteen erityyppisestä kangaslaadusta, kun olisin halunnut. Kirkkaan turkoosin hamekankaan tilalle tuleekin (omasta mielestäni aivan liian) pliisu vaaleansininen, tai kesähameeseen suunniteltu rennonjoustava kangas vaihtuukin paksummaksi ja jäykemmäksi materiaaliksi. Joskus into ompeluun saattaa lopahtaa tässä vaiheessa.

Jerseymekkoja varten koululle tilattiin mekkokankaita Saksasta ja itse tykästyin tähän marjapuuron/harmaan väriseen pehmeään ja lämpimään materiaaliin. Kangas on melko paksua neulosta ja materiaali sisältää 52% viskoosia, 45% polyesteriä ja 3% elastaania.

Kangas on hieman joustavaa ja melko paksua, ja sen toinen puoli on musta. 

Myös kaavoittamisessa ja ompelussa tarvitaan kykyä näkökulman vaihdokseen. Opintojen aloittamisen jälkeen olen oppinut mm. tarkastelemaan paremmin materiaaleja sekä pohtimaan, miten ne toimivat erilaisissa vaatteissa. Olennaista on miettiä sekä kankaan kestävyyttä, hengittävyyttä ja kuviointia sekä muita ominaisuuksia, kuten esimerkiksi sitä, edellyttääkö kangas vaatteen vuoritusta.

Seuraavaksi esittelen ajatuksia, joiden kautta olen päätynyt lopulliseen jerseymekkomalliini. Alla olevat kuvat selittävät vaiheita siitä, kuinka ajatus mekosta on jalostunut työskentelyn myötä.

Kuva 1: alkuperäinen, ensimmäinen luonnoskuva mekosta. Kuva 2: "proto" koossa 1:2 . Kuva 3: toinen luonnoskuva mekosta. 

Alkuperäiseen ideaan tehdyt uutokset koskevat erityisesti mekon leikkauksia sekä mekon mustasta kankaasta tehtäviä osia.

Mekon yläosan ns. "prinsessaleikkaukset" (eli kainalon kohdalta, rinnan yli kulkevat saumat) oli järkevämpää tehdä alahelmaan saakka sen sijaan, että saumat olisivat päättyneet vyötärölle. Syynä oli kankaan neuloskuvio, joka sisältää harmaita, vaakasuoria viivoja.

Mikäli helman leveneminen olisi tehty ainoastaan sivusaumoista, olisi kankaan kuvio saattanut näyttää hieman levottomalta lopullisessa vaatteessa. Tällöin nimittäin kankaan vaakasuorat linjat eivät välttämättä olisi enää oleet kovin yhtänäisessä linjassa vaan viivat olisivat edenneet sivujen kohdalta jonkinlaisessa kulmassa kohti mekon keskikohtaa. (Prinsessaleikkausten avulla helman leveneminen sijoittui tasaisesti useaan eri saumaan helmassa.)

Kun ompelin 1:2 koossa mekosta "proton", huomasin, että eri väriset hihat loivat "baseball-takin" tyyppisen vaikutelman - mitä en tietenkään halunnut. Päätin, että yksityiskohdiksi mekossa riittäisi pääntiellä sekä taskujen ja hihansuissa olevat mustat kaitaleet.

Kuvassa kolme on jo melko lopullinen kuva mekosta. Ainoastaan taskut jätin pois, sillä yksityskohtia oli jo riittävästi.

Mekon valmistumisesta on jo melkein pari kuukautta aikaa, mutta kuvien ottaminen jäi aika myöhäiselle. Mutta tänään, kun pakkasasteet olivat kääntyneet plussan puolelle, lähdin ystäväni Satun kanssa kahvittelemaan Vuosaaren Aurinkolahteen, ja samalla Satu nappasi muutamia kuvia uudesta mekostani.

Nättinä talvipäivänä moni muukin oli lähtenyt ulkoilemaan Vuosaaressa. Kuva: Satu Hotakainen 

Jokainen ompelutyö, ainakin näin aloittelijalle, on oppimiskokemus, josta saa vinkkejä seuraaviin töihin. Tästä mekosta mieleeni jäi mm. se, että jatkossa aion kiinnittää entistä tarkemmin huomiota kankaan kuviointiin sekä pohdin, miten se vaikuttaa vaatteen kaavoittamiseen.

Pitihän sitä mekko kokeilla myös asusteiden (hatun ja huivin) kera. Kuva: Satu Hotakainen 

Ennen opintojen aloittamista sain oppia aika monia ompeluun liittyviä asioita kantapään kautta, koska en osannut huomioida näitä asioita jo vaatteen suunnitteluvaiheessa tai vaikkapa materiaalivalinnassa. Aikamonenlaisia haasteellisia tilanteita olen joutunut itsekseni pohtimaan ja välillä on tullut mentyä sieltä, mistä aita on matala. "Ei kai näillä sisäsaumoilla ole mitään väliä, kun ei niitä kukaan kuitenkaan näe?" No tuo aiempi "äkkiä ja kiireellä" -asenne on ainakin häipynyt opiskelujen myötä!  

Monikäyttöinen jerseymekko sopii niin työhön kuin vapaa-ajallekin. Kuva: Satu Hotakainen 

Opiskelun kautta olen jo nyt huomannut sen, että esimerkiksi työjärjestyksellä on suuri merkitys sen suhteen, kuinka nopeasti vaate valmistuu ja kuinka siisti lopputuote lopulta syntyy. Lisäksi onhan se myös helpompaa, mikäli oikean työjärjestyksen vuoksi välttää useita ongelmatilanteita, jotka muuten tulisivat eteen. 

Tällä kaavalla voisi tehdä vaikkapa toisenkin vastaavan mekon, mutta eri kankaasta. Kuva: Satu Hotakainen

Kevään aikana koulussa on luvassa monenlaisia ompeluharjoituksia, joten nyt pääsee sitten oppimaan monenlaisten tuotteiden valmistamisen saloja. Työn alla meillä on mm. oma pieni vaatemallisto. Siitäpä lisää sitten seuraavissa blogeissa! 

Vaatetusompelija insinöörin jalanjäljissä?

Kun aloitin vaatetusalan opinnot, enpä olisi ikinä osannut kuvitellakaan, millaisia insinöörin, MacGyverin ja matemaatikon taitoja tulisin vielä tarvitsemaan.

No ei nyt ihan sentään. Mutta pakko on kuitenkin myöntää, että ennakko-odotukseni peruskaavojen piirtämisen helppoudesta (tai vaikeudesta) eivät ihan kohdanneet todellisuuden kanssa.

"Pahaa" aavistamaton puvun peruskaavan piirtäjä työnsä touhussa. Kyllä se hymy tästä vielä hyytyy.  

Ennen opintojen alkua olin etukäteen kuvitellut mielessäni, että kaavoja piirretään näppärästi valmiiden koululta löytyvien pahvikaavojen avulla, joita nyt vain tarpeen tullen kätevästi vähän fiksaillaan tilanteen mukaan.

No ei se ihan noin helposti tapahtunutkaan.

Tarvitaan mittataulukoita, kaavalaskuja ja piirto-ohjeita. Kärsivällisyyttä, tarkkuutta ja hyviä hermoja. Vähän matematiikan taitoja sekä loogista päättely- ja hahmottamiskykyä.

Mallikuvioita hameen peruskaavaa varten. Tässä vaiheessa vaikutti vielä iisiltä. 

Hameen peruskaavasta selvisin melko kunnialla, mutta housujen kaava tuotti jo enemmän haastetta. Ja varsinkin puvun peruskaavassa riitti sen verran monimutkaisempia ohjeita, että hikeä alkoi jo pukata otsalle.

Haasteita tuotti erityisesti seuraava kohta ohjeesta:

”Sijoita vyotärön korkeuden mittalukema mittanauhassa vyotäissviivan ja em. tukiviivan leikkauspisteeseen kuvan osoittamalla tavalla. Seuraa tukiviivaa ja merkitse rinnan korkein kohta (RK). Pidä RK paikoillaan ja anna mittanauhan leikata pääntien leveysviiva takakappaleen pääntienkaaren pituuslukeman kohdalla, jolloin ulkopuolelle jää takakappaleen päätienkaaren pituus. Merkitse piste.”

Siis anteeksi mitä? What would MacGyver do?

Vaikka pitkäjänteisyyteeni ompeluhommissa on mielestäni ihan kohtalainen, alkoi kaavoitusharjoituksissa varapäreelle olla tarvetta.

("Puvun peruskaava" ei muuten tarkoita bleiserin tai vastaavan kaavaa. Sen sijaan se tarkoittaa kaavaa, jossa puseron ja hameen peruskaavat yhdistyvät toisiinsa kotelomekon tyyppisesti.)




Ensimmäinen housujen peruskaavaharjoitukseni (johon on myös näköjään lipsahtanut pieni virhe) piirrettynä koossa 1:4. 

Kaavalaskuja tehdessä sain myös huomata, että matematiikan taitoni olivat päässeet ruostumaan kuin vanhan puuoven saranat. Vaikka eiväthän ne laskut edes mitään vaikeita olleet, ihan peruskoulukamaa.

Pähkäilin kerrankin koulussa tovin erästä meille annettua kaavalaskua. Yhtälöiden tekniikat eivät olleet enää kovin tuoreessa muistissa, joten en ajatellut sillä olevan väliä, mikäli ottaisin laskutoimituksesta sulut pois.

No sehän oli tietenkin virhe. Ja siinäpä minä sitten hämmästelin, että miten ihmeessä on mahdollista saada yhtälöstä 48-19+11 vastaukseksi 18?

Mutta ai niin ne sulut! Niillä oli sittenkin väliä!

Oikea tulos tuli tietenkin kaavalla 48-(19+11)=18. Pieni nolostunut puna nousi poskilleni. Just joo.

Keskeneräinen kaavalaskelma (ei itselle).  Ei ole vaikeaa, oikeasti. Mut kun humanisti tykkää kirjaimista, ei numeroista. 

Tuntui ihan käsittämättömältä ajatukselta, että olen muka joskus a) käynyt lukion pitkän matematiikan, b) saanut siitä arvosanaksi peräti kasin. Lisäksi c) sain oppimisvalmiuskartoituksessa (opintojen alussa) matematiikan osiosta kahta pistettä vaille täydet pisteet (taisi olla 38/40) siitä huolimatta, että en enää edes meinannut muistaa, miten päin jakokulmaa käytetään.

No alkukankeudesta huolimatta peruskaavojen piirtäminen alkoi harjoitusten myötä pikkuhiljaa onnistua. Eikä se nyt oikeasti niin ydinfysiikkaa kuitenkaan ole, kuin olen antanut yllä ymmärtää. Pitäähän noitä pieniä töppäilyjä vähän "dramatisoida”. ;)

Ja koska tämä blogi kertoo uusien asioiden oppimisesta, kuuluu oppimisprosessissa tietenkin välillä vähän mokaillakin. Kantapään kauttahan yleensä oppii parhaiten!

MacGyveriin vielä palatakseni - hänellekin voisi löytyä ompelijan työpakista muutama hyödyllinen työväline tv-sarjasta tutun, kaikki ongelmat ratkaisevan klemmarin oheen.

Lankojen pujoittamiseen tarkoitetut pitkät pinsetit - niillä voisi sorkkia lukkoja auki. Ompelukoneen magneettiohjain - sitä voisi käyttää varmaan joissakin sähkökytkyissä apuna. Ja tietenkin kangasliitu, jolla voisi kirjoittaa vaikkapa salaviestejä seinään.