I can speak Spanglish muy bien!

Pari päivää sitten eräs nainen kysyi minulta kadulla reittiohjetta. Baskiksi.

Menin niin hämilleni, että en pystynyt enää puhumaan edes espanjaa. Sen vielä ymmärrän, että ihmiset lähestyvät vaaleaa suomalaista naista espanjaksi, mutta että baskiksi! En osannut sanoa muuta kuin pari epämääräistä lausetta, jollakin kielellä, jota en itsekään enää tunnistanut. Sekä poispäin lähtiessä "agur!", joka tarkoittaa baskiksi "heippa".

Täällä päin suhteellisen harva puhuu englantia, tai ainakin kynnys kielen käyttämiseen näyttää välillä olevan korkea. Ei ole harvinaista, että kaupassa myyjät häviävät sekunnin murto-osassa takahuoneeseen, kun joku pyytää palvelua englanniksi. Pienestäkin espanjan kielen taidosta on hyötyä myös siinä tilanteessa, kun englanninkielisestä ruokalistasta onkin käännetty vain otsikot. Tai kun automaatista metrolippuja ostaessasi huomaat, että englannin kielen valitsemisesta ei oikeastaan ole mitään hyötyä: kielivalinta kääntää vain osan teksteistä ja loput ovat espanjaksi.

 

Kun saavuin Bilbaoon, ensimmäisten päivien aikana oloni oli kuin savolaisella Raumassa. Onko tämä kieli oikeasti se sama kieli, jota olen opiskellut jo vuosia? Aksentti kuulosti ainakin aluksi kovin erilaiselta kuin esimerkiksi Madridissa.

Työharjoittelupaikallani puhumme pääasiassa espanjaa. Tosin välillä, kun oma sanastoni on lopussa, keskustelu lipsahtaa välillä spanglishin puolelle. Spanglish oli tuttu kieli myös Madridin vaihtoaikojeni alkumetreillä, kun me uudet opiskelijat saavuimme yliopistolle.

Oma suhtautumiseni espanjan kielen käyttämiseen on välillä vähän turhankin peloton. Vaikka pärjäänkin perustilanteissa ihan hyvin, unohdan välillä sen, että sanavarastoni ei kata kuitenkaan kaikkia aihepiirejä. Kun aloitan tarinani, saatan parin lauseen päästä tajuta, että nyt muuten mennään ojasta allikkoon. Näin on käynyt esimerkiksi silloin, kun aihepiiri on koskenut vaikkapa politiikkaa tai etenkin suomalaisia insidevitsejä, jotka eivät ulkomalaisille helposti aukene, kulttuuritaustankaan vuoksi.

Espanjan kielen sanojen unohtamiseen liittyvät tilanteet muistuttavat välillä sitä kuin pelaisi Aliasta ilman pelikortteja. Näin kävi esimerkiksi silloin, kun yritin kysyä baarimikolta tiskillä juomaani pilliä. Sanoin espanjaksi, että haluan juomaani "asian, jonka nimeä en nyt osaa sanoa espanjaksi" ja piirsin sormellani pillin kuvan juomani edessä.

- "Haluatko sinä jäitä? Vai lusikan? Vai ehkä terästystä?", arveli baarimikko.

- Ei ei ei!

Tarjoilijalla ei näytä lamppu syttyvän. Ei yhtään ennen kuin kolme muuta asiakasta huutavat tarjoijalle kuorossa.

- Pajita... Pajita! ... Eso es la PAJITA!" (pilli).

Tällä Alias-kierroksella baarimikko hävisi asiakkaille 3-0.

Oma periaatteeni on ollut puhua aina espanjaa - siitä huolimatta, että englanninkielistä palvelua olisi tarjolla. Sehän on tietysti paras keino kehittää kielitaitoaan.

Jotkut espanjan kielen sanat muistuttavat kovasti englantia. Vaikkapa sanat "koulutus" (education = educación), "neuvottelu" (negotiation = negociación), "asunto" (apartament = apartamento) ja "projekti" (project = proyecto).

Joskus, kun jokin sana ei tule mieleeni, saatan yrittää arvailla espanjankielisiä sanoja englanninkielisten perusteella - tosin vähän vaihtelevalla menestyksellä.

Viikko sitten arvasin kaupassa oikein, että paristo sanotaan "batería" (engl. battery), mutta taas pieleen taas meni silloin, kun ruokakaupassa asioidessani yritin etsiä basilikaa. Olin nimittäin (lähes) sataprosenttisen varma, että basilika on suomelle lainasana. Yritin siis kysellä basilikaa pariltakin eri myyjältä, mutta heikolla menestyksellä. 

- Basilica...?

- Basico??

- Basil...???

Yritin (heh) myös "perinteiseen tyyliin" hieman korottaa ääntäni, että auttaisiko se.

- BASILIKA!

Mutta ei. Siitäkään ei ollut mitään hyötyä.

Kolmas myyjä jopa yritti sinnikkäästi auttaa minua. Kiersimme läpi koko hevi-osaston, josta myyjä esitteli minulle varmaan kaiken mahdollisen, mutta ei basilikaa.

No kotona sitten tarkastin, että mikä se basilika oikein onkaan espanjaksi. Sehän olikin "albahaca"! Ei eipä sitten ollutkaan ihme, että myyjät eivät päässeet perille, mitä minä oikein halusin.

Lopuksi vielä kuulumisia työharjoittelustani. Blogini seilaa hieman jäljessä reaaliaikaa, mutta kerron nyt kuulumisia viime viikolta, joka oli 7. työharjoitteluviikkoni (7.5-11.5.2018). 

Seitsemännen työviikkoni aikana erilaisten puseroiden ompelu oli keskiössä. Työharjoittelujoukkioomme liittyi viikon aikana uusi harjoittelija. Portugalilainen Katarine. Aika kansainvälinen porukka siis ollaan tällä hetkellä.

Alkuviikosta jatkoin työskentelyä samojen valkoisten kevyillä kauluksilla varustettujen puseroiden kanssa, joita tein myös viime viikolla. Otin kaksi uutta M-koon puseroa työn alle ja sainkin ne alkuviikosta melkein valmiiksi. Ainostaan helmojen ja hihojen huolittelu jäi kesken siinä vaiheessa ennen seuraavia tehtäviä.

Saimme toisen harjoittelijan, Arnan, kanssa tehtäväksi ommella sarjatuotantona peruspaitapuseroita. Puseroita tuli ommella kolmea eri väriä ja kolmea eri kokoa (S, M, L). Yhteensä siis 9 puseroa.

Arna oli jo esivalmistellut puseroiden (mm. silittänyt nappirivien paikat kohdilleen sekä ommellut tukikankaita kauluksia varten) siinä vaiheessa, kun hyppäsin mukaan töihin. Otin työn alle aluksi kolme M-kooon puseroa, jotka sain kaikki myös valmiiksi. Sen jälkeen ompelin vielä kaksi vaaleaa kukallista L-koon puseroa ja aloitin myös punaisen paitapuseron valmistamisen. 

Puserot onnistuivat hyvin ja niistä tuli siistejä. Sarjatuotantojen parissa sain mukavasti rutiinia esimerkiksi kaulusten ompeluun. Kun ekoissa puseroissa piti pohtia oikeaa työjärjestystä, seuraavissa puseroissa työskentely sujui jo nopeammin. 

Mañana, Mañana!, totesi remonttireiska, kun keittiön seinän hajoitti

Miksi missään kaupassa ei myydä tuoretta basilikaa? Mitä tuo baskinkielinen graffiti tuossa seinässä tarkoittaa?

Miten täällä pystytään asumaan niin kylmissä taloissa? Entä miten espanjalaiset voivat olla niin hoikkia, vaikka lähes jokaiseen elintarvikkeeseen on lisätty sokeria?

Miksi? Miten? Mitä? Missä? Ja minne?

Ulkomailla asuessa riittää niin paljon ihmeteltävää ja aktiviteettejä, että viikot lipuvat eteenpäin kuin siivillä. Nyt Bilbaon vaihtojaksostani on jo 3/4 takana. Ei kai - vastahan minä tänne tulin??



Tämä on minulle nyt kolmas kerta kun asun Espanjassa. Vaikka olenkin aina kotiutunut Espanjaan nopeasti, tuntui tällä kertaa kotoutuminen tuntui vielä aiempaankin nopeammalta. Jo ensimmäisellä viikolla tuntui sitä kuin olisin asunut täällä jo viikkoja.

6. työharjoitteluviikollani (30.4-4.5.2018) harjoittelupaikallani järjestettiin outlet-myyntitapahtuma, jota varten teimme yhdessä valmisteluja. Kävimme läpi varastosta aiempien kausien tuotteita, joita pakkasimme ja hinnoittelimme myyntiä varten. Tapahtumassa oli myynnissä myös ulkopuolisen yrittäjän valmistamia keramiikkakoruja.



Samalla kun I Feel Nutin kanta-asiakkaita vieraili outlet-myyjäisissä, me harjoittelijat teimme toimistolla normaaleja viikkorutiinejamme.

Alkuviikosta jatkoin työskentelyä edellisellä viikolla aloittamieni kahden valkoisen kauluspuseron kanssa ja sain ne myös valmiiksi. Olihan se toki hieno hetki ommella ensimmäiset I Feel Nut -brändin merkit valmiisiin puseroihin kiinni!

Puseroissa kaulus ei ollut ihan perinteinen herrainkaulus vaan kevyempi versio siitä.  Kaksinkertainen kangas (sisältäen tukikankaan) tuli ainostaan niskan taakse, ja muutoin kaulus miehustan kohdalta toteutettiin yksinkertaisesta kankaasta. Ainoastaan saumanvarat käännettiin taitteella nurjalle puolelle piiloon.

Pystyin ompelemaan puserot melko itsenäisesti, mutta kauluksista varmistelin Andrealta pari yksityiskohtaa ennen ompelua. Puseroissa käytettiin tyypillisiä teollisia työskentelymenetelmiä. Esimerkiksi olka- ja sivusaumat toteutettiin niin, että ensin ommeltiin suorat osuudet, jonka jälkeen saumanvarat huoliteltiin yhteen saumurilla.

Myös 6. työharjoitteluviikolleni osui yksi keväinen juhlapyhä, nimittäin paikallinen "vappu". Espanjalaiset viettävät työväenpäivää 1. toukokuuta, jolloin myös I Feel Nutin toimisto oli kiinni.

Pienen vappuloman jälkeen sain uusia tehtäviä värikkäitten kesäpaitojen parissa. Sain valmiiksi leikatut palat kolmeen eri väriseen hihattomaan kesäpuseroon. Puseroiten malli oli yksinketainen. Niissä oli v-kaula-aukot, jotka huoliteltiin vuoritetulla alavaralla. Puseron alareuna huoliteltiin taas päärmeellä.

Sain puserot muuten valmiiksi, mutta kädentiet piti jättää toistaiseksi tekemättä. Niitä varten oli vielä hankittava huolittelunauhaa (tai vastaavaa tarviketta), jota ei toimistolla toistaiseksi ollut.

I Feel Nutissa olen tykännyt siitä, että saan työskennellä omassa tahdissa ja itsenäisesti, mutta tarvittaessa apu on aina lähellä.

Sen lisäksi, että ompelin puseroita, autoin Maitea mittatilaushäämekon yläosan proton toteuttamisessa. Se oli itse asiassa aika mielenkiintoista ja opettavaista hommaa. 

Leningin yläosan "pohjakangas" oli ommeltu kukallisesta, läpinäkyvästä pitsikankaasta. Koska alkuperäisessä pitsikankaassa kukat olivat vain harvakseltaan, piti niitä sommitella ja ommella pohjakankaaseen lisää. Tarkoituksena oli kuitenkin jättää sopiviin kohtiin yläosassa ihoa myös näkyville. 

Valkoisia kukkia ratkottiin irti vastaavasta pitsikankaasta, jonka jälkeen kukat sommiteltiin nuppineulojen avulla sopiville paikoille mallinuken päällä olevaan protoon. Lopuksi kukat ommeltiin käsin alustaville paikoilleen sovitusta varten. 

Vappuviikolla Bilbaon keskustassa järjestettiin vuosittainen Dos de Mayo -tapahtuma, johon sisältyi kirpputorimyyntiä sekä kaikenlaisia ulkoilmatapahtumia. Tarjolla oli mm. flamencoa, afrikkalaista tanssia ja laulua sekä isot dj-bileet illalla kaduilla.

Työharjoitteluaikani Bilbaossa on ollut antoisaa ja rentoa sekä työn että vapaa-ajan osalta. Tosin ainoa asia, joka täällä on hieman vaatinut pitkää pinnaa sekä joustamista - sekä minulta että kämppiksiltäni - on ollut asuntoomme liittyvät käytännönasiat.

Kun saavuin tähän asuntoon ensimmäisenä päivänä ja olin juuri purkanut matkalaukut huoneeseeni, huomasin ikkunan ympärillä sekä lattian rajassa olevan paljon näkyvää hometta. Vaihdoin tavarani toiseen tyhjään huoneeseen ja ilmoitin asunnon vuokranneelle toimistolle tilanteesta. No tänne tuli sitten joitakin remonttimiehiä, jotka (kuulemani mukaan) "desinfioivat" ja maalasivat huoneen uudelleen. Näin suomalaisen näkökulmasta tilanne näytti kummalliselta. Melkeinpä "Purukumilla me paikkaamme sen!" -lastenlaulun tyyppiseltä ratkaisulta, jossa ongelmat lakaistaan vain maton alle. 

Mutta kaikki täällä vaan vakuuttivat tilanteen olevan ok ja että home olisi eri asia täällä Espanjassa kuin Suomessa. Samaa myös totesi tässä maassa pitkään asunut suomalainen ystäväni ja jopa Rakennuslehden artikkelissa oltiin samoilla linjoilla. No kaikesta huolimatta pääasia on ollut se, että en ole ainakaan itse saanut mitään home- tms. oireita täällä Espanjassa asumisen aikana vaan olen ollut koko ajan erittäin terveenä. 

Kimppakämppämme sijaitsee metron varrella rauhallisessa Bassarraten kaupunginosassa, josta on hyvät yhteydet keskustaan. Asunnossa perusasiat (mm. netti, keittiötarvikkeet, kodinkoneet jne) ovat muutoin olleet kunnossa, mutta asumisrauha tuntuu täällä olevan välillä hieman suhteellinen käsite. 

Naapurimme ovat todella äänekkäitä ja seinät täällä tuntuvat olevan kuin paperista. Välillä tanssitaan ripaskaa puukengissä olohuoneessa ja toisinaan taas raahataan raskaita huonekaluja huoneesta toiseen. Siinä ohessa järjestetään karaokeiltoja sekä kutsutaan puolen korttelin lapset kylään vaikka keskiyöllä. Tiedä häntä, mutta siltä se ainakin kuulostaisi... 

Asunnossamme on myös tehty useita remontteja viime viikkoina, eikä niihin liittyvää tiedotusta ole tehty. Myöskään sanaa "yksityisyys" ei täällä näytetä tuntevan. Raksaäijät, lämmitysjärjestelmien tarkastajat, siivoojat tai ketkä tahansa paukahtavat ovesta sisään asuntomme ilmoittamatta. Riippumatta viikonpäivästä tai kellonajasta, ja useinpa vielä omilla avaimillaan. 

Yhtenä päivänä kun tulin töistä, oli asunto vaihteeksi täynnä remonttimiehiä. Kämpän lattiat oli vuorattu umpeen aaltopahvilla - ja tietenkin ilman mitään ennakkovaroituksia. Lämmitysjärjestelmän uusimisen vuoksi keittiön ja olohuoneen väliseen seinään oli porattu pään mentävä aukko, ja myös vessan seinässä oli reikä. Keittiön kaapit oli revitty irti ja nostettu keskelle lattiaa niin, että kulkeminen on hankalaa. Kaikki yleiset tilat olivat täynnä hienoa rakennuspölyä ja remonttitarvikkeita. Ja olisi tietenkin ollut hyvä tietää myös etukäteen, että lämmin vesi tullaan katkaisemaan 1,5 vuorokaudeksi. 

Kun kysyin remonttimieheltä, että milloin rakennustarvikkeet viedään pois asunnosta, oli vastaus epämääräinen. Ehkä huomenna tai sitten parin päivän päästä... 

Vastuu täällä tuntuu olevan usein kuulijalla. 

Ehkä kaikista äsyttävin asia remonteissa on ollut se, että eräänä päivänä asuntomme ulko-ovi oli jätetty auki rappukäytävään remonttihommien ajaksi. Käytännössä kuka tahansa rapusta olisi voinut kävellä sisään ja napata ulko-oven vieressä olevista huoneistamme kainaloonsa läppärit ja muun henkilökohtaisen omaisuutemme. Vastaavaa huolimattomattomuutta en voisi ikinä kuvitella Suomessa tapahtuvan. Päästinpä siinä sitten pari suoraa sanaa raksamiehille siitä, että tälläinen ovien auki jättäminen ei todellakaan käy kuuloonsa jatkossa. 

No vaikka hampaita olemme saaneetkin kämppisten kanssa kiristellä asumisen haasteiden kanssa, onneksi lääkkeet tuohon ärsytykseen ovat kuitenkin lähellä. 

Pyyhe, aurinkorasva ja bikinit vain laukkuun - ja biitsille. Siellä saa kirjaimellisesti karistettua rakennustomut pois jaloistaan. Rantojen tomut ovat taatusti mukampi vaihtoehto! 

Kaappi täynnä vaatteita, mutta ei mitään päällepantavaa?

Yhä useammalle kuluttajalle on tärkeää, että omassa vaatekaapissa näkyy vastuullisuus ja ekologisuus. Moni penkookin lapsuudenkotinsa vaatekomeroista menneiden vuosikymmenien aarteita tai tuunaa kirpputorilta löytämästään vaatteista uuden, persoonallisemman version. 

Arvostus kädentaitoja kohtaan on kasvanut. Vastuullisesta tuotannosta kiinnostunut kuluttaja suosii mieluummin lähituotantoa kuin ostaa käyttövaatteensa kansainvälisiltä muotijäteiltä, jotka tiettävästi ovat ulkoistaneet tuotantonsa halpatuotantomaihin.

Kirpputorit kiinnostavat ja se näkyy myös täällä Espanjassa. Esimerkiksi Madridissa ihmiset kerääntyvät sankoin joka sunnuntai El rastro -kirpputoritapahtumaan La Latinan kaupunginosassa. Siellä minäkin piipahdin Madridin reissullani kolmisen viikkoa sitten. 

Viime viikolla vietettiin vaatevallankumouksen teemaviikkoa. Viikon aikana ihmiset ympäri maailmaa peräänkuuluttivat sosiaalisessa mediassa muotialan yrityksiltä vastuullisuutta ja läpinäkyvyyttä. Kansainvälinen teemaviikko pohjautuu viiden vuoden takaisiin tapahtumiin. Tuolloin Bangladeshissa yli tuhat ompelutehtaan työntekijää kuoli ja yli 2 000 loukkaantui tehtaan romahtamisen takia. 

Teemaviikon aikana kuluttajat kysyivät sosiaalisessa mediassa yrityksiltä #whomademyclothes, ja yritykset taas ottivat osaa kampanjaan #imadeyourclothes-tunnisteella. Myös me I Feel Nutissa otimme osaa tähän tärkeään ja ajankohtaiseen kampanjaan. Tärkeitä arvoja I Feel Nutin toiminnassa ovat paikallisuus sekä läpinäkyvä ja reilu tuotanto: kaikki tuotteet valmistetaan Espanjassa. Lisäksi I Feel Nutissa panostetaan laadukkaisiin kankaisiin. 

Palaan hetken kuluttua tässä blogissa vielä uudelleen vastuullisuusteemaan, ja kerron, miten oma suhteeni kuluttamiseen ja muotiin on muuttunut vuosien varrella. Ennen sitä kerron, millaista tohinaa I Feel Nutissa oli viime viikolla menossa. 

Viime viikko oli 5. työharjoitteluviikkoni. Heti viikon alussa Azala Novias -häämallisto rantautui takaisin toimistolle Bilbaossa järjestetettyjen  El Patio De Las Bodas -häämessujen jälkeen. Maite kertoi, että messuvierailu oli onnistunut erittäin hyvin. Tapahtuma poiki muutaman hääasun tilauksen sekä toi mallistolle myös näkyvyyttä espanjalaisessa muotilehdessä. 

Työharjoitteluni aikana olen päässyt näkemään uuden brändin lanseeraukseen liittyviä tunnelmia lähietäisyydeltä. Deadlinejen sävyttämää, mutta kutkuttavaa odotusta tulevasta. 

Messuja edeltävällä viikolla olimme tehneet toimistolla kaikenlaisia valmisteluja tapahtumaa varten. Tuotteiden kunto tarkastettiin huolellisesti Barcelonan kuvausten jäljiltä, mahdollisten repeämien varalta. Lisäksi messuja varten valmisteltiin materiaalinäytteitä kankaista: kankaita leikattiin suikaleiksi ja nostettiin pahvisissa "henkareissa" esille vaaterekin päätyyn.

Viime viikolla tehtäviini kuului pieniä korjausompelutöitä, mm. housujen lahkeiden lyhentäminen. Lisäksi aloitin kahden valkoisen, kevyillä kaulukslla varustettujen puseroiden ompelun. Vastaavaa tuotetta oli ommeltu aiemmin sinisestä kankaasta, joten katsoin sinisestä versiosta hieman mallia. 

Valkoisessa kankaassa haasteellista erottaa, kumpi oli kankaan oikea ja kumpi nurja puoli, sillä kangas oli hyvin samannäköistä molemmilta puolilta. Kangas oli haastavaa käsitellä myös sen vuoksi, että se oli melko helposti purkautuvaa. 

Sain ommeltua puserot melkein valmiiksi, ainoastaan brändi- ja kokomerkit jäivät puuttumaan. 

Mutta palataanpa hetkeksi vielä vaatevallankumouksen teemaviikkoon ja kuluttamiseen. 

Jos puhutaan uusien vaatteiden hankkimisesta, on oma suhtautumiseni ostamiseen muuttunut vuosien varrella valtavasti. Kun parikymppisenä ostin uusia vaatteita, kenkiä ja asusteita, minulla oli oikeastaan vain kaksi kriteeriä: tuotteen ulkonäkö ja hinta. 

Tuli hankittua korkokenkiä, joita käyttäessä varpaat ja kantapäät olivat jatkuvasti teipattuina laastareita täyteen hiertämisen vuoksi. "Makkarankuorimekkoja", joihin pukeutuneena sai vetää vatsan sisään. Yhden kesän kestäviä balleriinoja, jotka värjäsivät varpaat mustaksi. Parin euron t-paitoja, jotka kestivät maksimissaan pari pesua ennen venähtämistään muodottamaksi. 

Vuosien mittaan huomasin, että minulla oli kaapissani vino pino vaatteita, joita ei oikeastaan huvittanut käyttää. Yksi oli liian huonosti istuva, toinen taas turhan kireä. Kolmas oli menettänyt värinsä pesussa ja neljäs taas ei tuntunut mätsäävän muun vaatevaraston kanssa yhteen. Minulla oli erittäin klassinen vaateongelma: kaappi täynnä kolttuja, mutta ei silti oikeasti mitään päällepantavaa. 

Voi voi kun olisin noina opiskeluvuosina tajunnut sen, että köyhällä ei ole varaa ostaa halpaa. Tuntui, että joka kauden alussa sai ostaa lähes koko vaatekaapin sisällön alusta loppuun uudestaan. 

Näin kolmekymppisenä kriteereinä vaateostoksilla ovat tuotteen ulkonäön ohella laatu, kestävyys, mukavuus ja ajattomuus. Vaikka tuotteen lähtöhinta olisi kalliimpi, maksaa laadukas vaate varmasti itsensä vuosien varrella takaisin, kun käyttöaika on pidempi. 

Nykyään yritän välttää "kertakäyttövaatteita" vaan mikäli lähden ostamaan uutta vaatetta kaupasta, ostan mieluummin laatua, joka kestää. Tämä ajattelutyyli vähentää myös ainaista vaatteiden kierrätys- ja kirpputorirumbaa kotonani. 

Myös itse ommelluissa vaatteissa toteutuu hyvin kestävän kulutuksen aate. Kun valmistaa laadukkaasta materiaalista itselleen mieluisan ja istuvan vaatteen, on myös tuotteen käyttöikä useita vuosia.