"Ompelen tämän mekon yhdessä illassa" ja muita myyttejä

Kun saan idean vaatteesta, jonka haluaisin ommella, ajatukseni jalostuvat moneen otteeseen. Ja parempi näin. Jos jumittuisin liikaa alkuperäiseen suunnitelmaan, ei tuotos välttämättä olisi paras mahdollinen.

Tässä blogissa kerron aluksi, kuinka toteutin alla olevan kuvan hupparimekon. Lopuksi kumoan muutaman myytin, jotka liittyvät käsityksiini itsestäni ompelijana. ;)


Idea hupullisesta collegemekosta syntyi puhtaasti tarpeesta: En ollut löytänyt vastaavaa tuotetta kaupasta, yrityksistäni huolimatta.

Päätin toteuttaa kuvan hupparimekon Helsingin työväenopiston kurssilla kolmisen vuotta sitten, joten kaikki tarvittavat neuvot olivat käteni ulottuvilla.

Lopulliseen työhön sisältyi huomattavasti enemmän haasteita ja pohdittavaa kuin olisin etukäteen osannut edes kuvitella. Mutta samalla tulikin kerrytettyjä monenlaista osaamista:

1. Oppeja kaavojen yhdistämisestä ja muokkaamisesta, sillä valmiita kaavoja ei ollut.

2. Vuoritetun hupun ompelu, sisältäen hupun nyörille metallipäällysteiset aukot, eli "sirkat".

3. Teren ompelu puseron yläosaan. (Eli tuo punainen vaakasuora "linja".)

4. Vetoketjun lyhentäminen niin, että se ei purkaudu sekä vetskarin päättely teren alaosaan kiinni siististi.

5. Monenlaisia työjärjestyksiin liittyviä yksityiskohtia.

Haastavinta edellisestä listasta on viimeksi mainittu, sillä väärän ompelujärjestyksen vuoksi saattaa joutua myöhemmin purkuhommiin, kun esimerkiksi jokin sauma on jäämässä näkyviin, vaikka sen voisi piilottaa.

Tässä vielä alkuperäinen hahmotelmani hupparimekosta.

Yllä olevasta suunnitelmasta jätin pois taskut sekä alkuperäisen ajatuksen selkäosan brodeerauksesta, jossa oli suunnitelmissa olla samaa väriä kuin hihojen ja helman resorit. Mutta kun ompelutyö oli edistyi, aloin karsimaan turhia juttuja pois.

Ohessa jonkinlainen piirros hupparimekon kaavanosista. Yläosan pohjakaavana oli collegepaidan kaava, johon yhdistettiin hupun kaava toisesta vaatteesta.

Alkuperäisiä kaavoja muokattiin monin eri tavoin. Paidan helmaa pidennettiin. Yläosa katkaistiin teren kohdalta kahteen osaan. Hupun muotoa tehtiin muhkeammaksi ja siihen piirrettiin korkea kaulus.

Harmaan peruscollegen lisäksi halusin neonpunaista collegea, jota ei kuitenkaan löytynyt mistään kangaskaupasta silloin, kun yritin sitä etsiä. Käytin siis omaa luovuuttani ja valitsin kankaaksi joustavan trikoon, josta sain tehtyä sekä hupun sisäpuolen että resorit helmaan ja hihoihin.

Ompelujärjestystä olin jo kurssin aikana kirjannut paperille tulevaisuuden varalle. Pölyttyneistä muistiinpanoistani löysin seuraavat kirjoittamani ohjeet:

• Hihojen saumat pituussunnassa
• Ylemmän etuosan sekä takaosan olkasaumat 
• Hupun punaiset sisäosakappaleet (2 kpl) ommellaan keskenään yhteen, sama juttu harmaille osille
• Harmaa huppu kiinnitetään päänsuulle 
• Vetoketjun kiinnitys etuosan yläosan kappaleiden väliin (tässä vaiheessa vetoketjua ei vielä katkaista) 
• Punainen huppu ommellaan harmaaseen huppuun kiinni muutoin paitsi ei 10 cm mittaiselta kaulusosalta, eikä niskan kohdan saumasta 
• Tehdään metalliset reiät, "sirkat", hupparin naruja varten (huom. vain harmaaseen kankaaseen!) ja ommellaan nyörillle kuja 
• Huolitellaan ompeleella hupun ympärys sekä vetoketjukohta 
• Ommellaan tere
• Yläkappaleen alaosa ommellaan teren alle 
• Ompele sivusaumat ja kiinnitä hihat
• Huolitellaan hupun alareunan sisäpuoli niskan kohdalta 

Siinäpä ainakin tärkeimmät vaiheet ompelusta. Lopuksi vielä lupaamani myytit kumottavaksi.

1. "Ompelen tämän mekon yhdessä illassa" 

Kaikista hitain vaihe ompelussa tuntuu olevan sama vaihe kuin graduprojektissakin oli: "melkein valmis"! Aina löytyy jokin kohta, jota pitää vielä fiksata, tuunata ja korjata.

2. "Helppo juttu, kyllähän mä nyt tämän(kin) osaan!"

Käsitykseni omista taidoistani on osoittautunut melko usein yltiöoptimistiseksi. Aloitan helposti  turhan vaikean työn, haastavasta materiaalista. Enkä ole tästä ottanut edes opiksi. (Ja tuskin otankaan...)

3. "Yksityiskohtia ei voi olla liikaa"

Todellakin voi olla. Usein suunnitteluvaiheessa mielessäni pyörii jos jonkinlaista yksityiskohtaa,  mutta toteutuksen yhteydessä puolet niistä saa karsia pois.

4. "Kärsivällisyys loppuu, kun purkaminen alkaa"

Ei lopu, ainakaan kovin helposti. Vaikka joutuisin samaa saumaa purkamaan ja ompelemaan useitakin kertoja, kärsivällisyyteni on huomattavasti parempi kuin esimerkiksi oikkuilevien tietokoneiden kanssa. Ompelussa on jotakin todella rauhoittavaa vaikutusta, samalla tavoin kuin esimerkiksi kuvataiteissa.

5. "Koskaan ei voi olla liian tarkka"

Tämä on mahdollista - mikäli jumittuu turhiin yksityiskohtiin, eikä meinaa saada vaatetta valmiiksi liiallisen kunnianhimon vuoksi. Ompelussa liiallinen tarkkuuteni näkyy siinä, että saatan korjailla sellaisia kohtia (esimerkiksi sisäsaumoja), jotka eivät edes näy kenellekään.

Liiallisesta perfektionismista luopuminen on asia, jota harjoitan opinnojen ohella myös tässä blogikirjoittamisessakin. Kun päivätyössäni hion sananmuotoja mm. esitetekstejä varten pilkuntarkasti, blogissa tyyli saa olla vapaa, eikä sen kaiken tarvitse olla niin huoliteltua. Haluankin madaltaa julkaisukynnystäni kirjoittamisessa ja se on myös yksi tavoitteistani tämän blogin ylläpitämiseen.

Harrastelijasta vaatetusompelijaksi

Tässä blogissa hypätään mukaan vaatetusompelun opiskelijan arkeen. Opitaan uutta kankaista, materiaaleista, kaavoittamisesta ja työskentelytavoista sekä pohditaan muotiin ja vaatetusalan liiketoimintaan liittyviä ilmiöitä. 

Oma suhtautumiseni muotiin ja kulutukseen on muuttunut ajoista vuosien varrella. Kun parikymppisenä tuli usein ostettua mahdollisimman paljon vaatteita, mahdollisimman halvalla, nykyään teen mieluummin harkitumpia hankintoja ja panostan kestävyyteen ja monikäyttöisyyteen. Vaikka hinta onkin laatuvaatteessa korkeampi, säästöä tulee ajan myötä, kun joka tilaisuuteen ei tarvitse hankkia uutta kolttua. 

Vaatetusompelussa parasta on se, että pystyn toteuttamaan omalle ruumiinrakenteelleni sopivia ja uniikkeja vaatteita, oman henkilökohtaisen mieltymykseni mukaan. Kun valitsen materiaalit harkitusti, voin panostaa esimerkiksi kestävyyteen ja käytännöllisyyteen. Vaatteiden korjausompelu ja tuunaus ovat taas hyviä keinoja herättää jokin vanha vaate uudelleen henkiin. Samalla säästyy rahaa ja vaatteella on myös mielenkiintoinen tarina, jota on mukava kertoa kyselijöille.

Olen harrastanut käsitöitä lapsuudesta lähtien. Suvussani ja kotiseudullani Kainuussa on paljon käsityön harrastajia. Ei liene siis yllätys, että vuosien varrella olen kutonut, ommellut, virkannut ja neulonut kaikenlaisia käyttövaatteita ja kodin tekstiilejä. Lisäksi olen kartuttanut osaamistani jonkin verran myös kansalaisopiston kursseilla. 

Kun lukion jälkeen mietin jatko-opintoja, vaihtoehtoinani olivat viestinnän tai vaatetusalan opinnot. Vaikka lähdinkin opiskelemaan ja luomaa työuraa journalismin ja organisaatioviestinnän parissa, olen aina tiennyt, että jossakin sopivassa vaiheessa tulen vielä opiskelemaan vaatetusalaa. Kun viime kesäkuussa sain vihdoinkin puristettua maisteriopinnot maaliin saakka, oli ajankohta seuraaville opinnoille vihdoin sopiva. Heti kesän jälkeen syksyllä aloitin kaksi vuotta kestävät vaatetusompelijan aikuisopinnot Espoon Omniassa, jossa tutkinto on mahdollista suorittaa päivätöiden ohessa iltaisin näyttötutkintona. 

Näkymä koulun ikkunasta opintojen alkumetreillä.

Ei ollut yllättävää, että jotkut ovat ihmetelleet, miten jaksan aloittaa töiden ohessa uuden tutkinnon tekemisen heti putkeen edellisen tutkinnon jälkeen. Kyselijoille olen todennut, että on itseasiassa huomattavasti helpompaa ja hauskempaa opiskella töiden ohella vaatetusompelua kuin puurtaa iltoja ja viikonloppuja gradun ja kuivan tutkimuskirjallisuuden parissa. Lisäksi on ollut hauska huomata, kuinka vaatetusalan opinnot ovat tuoneet sopivaa vastapainoa päivätyölleni. Kun töissä saan tehdä ajatustyötä yhteiskunnallisten teemojen parissa (mikä myöskin on mielenkiintoista ja opettavaista), on virkistävää päästä välillä pois näyttöpäätteen ääreltä ja tekemään konkreettisia asioita ihan omilla käsillään.  

Vielä en tiedä, mikä merkitys vaatetusalan opinnoilla on tulevaisuuteni kannalta, mutta sekin asia selvinnee ajan mittaan. Viestintäalalalla viihdyn hyvin, eikä täyspäiväinen yrittäjyys varsinaisesti houkuta. Mutta esimerkiksi jonkinlainen pieni sivubisnes voisi vaatetusompelusta kehittyä sopivassa vaiheessa. 

Tämä blogi kertoo uuden oppimisesta, töiden ja opiskelun yhteensovittamisesta sekä ajatuksista, joita vaatetusalan opiskelu minussa herättää. 

Tervetuloa mukaan!