Tekemisen ilosta vai suorittamisen pakosta?

Nyt kun näyttökokeesta on kulunut viikon verran, olen ymmärtänyt, kuinka paljon stressiä tuli otettua kokeen takia, ja ihan turhista syistä. Mutta mitä sitten oikein tapahtuikaan omassa motivaatiossa ja tavoitteissa näyttökokeen aikana? Tämän asian ymmärtääkseen on hyvä hypätä hieman ajassa taaksepäin, aikaan ennen näyttökoetta.

Siitä asti, kun aloitin viime syksynä opintoni, olen hehkunut valtavaa intoa siitä, että olen päässyt vihdoinkin toteuttamaan suurta unelmaani vaatetusalan opiskelusta. Vaikka koulupäivät ovat olleet pitkiä, on opiskelu tuonut erinomaista vastapainoa päivätyölleni.

Käsitöiden tekeminen on parhaimmillaan rentouttava ja stressiä poistava harraste, samalla tavoin kuin vaikkapa tanssiminen tai maalaaminen. Esimerkiksi tässä artikkelissa puhutaan käsitöiden terapeuttisista vaikutuksista.

Luova hetki kalliolaisessa kahvilassa. 

Mutta miksi näyttökokeiden aikana pienetkin korjaamiset ja saumojen purkamiset (vaikka ne normaalisti mielestäni kuuluvat ”pakettiin”, kun jotain ommellaan) tuntuivat niin kovin turhattavalta? Miksi käsillä tekemisen ilo sekä uuden oppimisen into meinasivat hetkeksi jäädä toissijaiseksi niinkin tylsälle asialle kuin suorittamiselle?

Olennainen kysymys on: Kumpi onkaan loppujen lopuksi tärkeämpää ja arvokkaampaa - matka vai päämäärä?

Jos opiskelusta häviää nautinto ja siitä tuleekin ensisijaisesti suorite, hyppää myös stressi mukaan kuvioihin. Stressi vie voimia tekemiseltä ja heikentaa keskittymiskykyä, minkä vuoksi myös virheiden määrä kasvaa ja pienetkin epäonnistumiset vievät mieltä matalaksi. Oravanpyörä on valmis.

Parhaimmillaan opiskelu on mielenkiintoinen ja antoisa matka kohti uuden ammattialan saloja. Matkaan kuuluu monenlaisia värikkäitä kokemuksia - sekä ala- että ylämäkiä - mutta olennaisin asia on olla itselleen armollinen ja säilyttää positiivinen asenne itse tekemiseen. ”Minä olen vasta opiskelija, joka on tullut kouluun oppimaan uusia asioita. Saan myös tehdä virheitä, se kuuluu asiaan. Minun paikkani ei olisi täällä, jos jo osaisin kaiken jo entuudestaan!”

Kiire ja liiallinen suorittaminen tappavat hyvän fiiliksen kaikesta - jopa niistä kaikista parhaistakin asioista. Paraskaan unelmabrunssi ei maistu hyvältä, mikäli joudut hotkimaan ruuat viidessä minuutissa. Urheilu ei tuo hyvää oloa keholle, mikäli teet jatkuvasti niin rankkaa treeniä, että kehosi ei ehdi palautua siitä. Jos pidät villasukkien neulomista rentouttavana tapana rauhoittua ennen nukkumaanmenoa, on vaikutus päinvastainen, mikäli vaaadit itseltäsi joka ilta yhden uuden sukkaparin valmiiksi.

Näillä ajatuksin pakkasin viikonloppuna uudet värikynäni, iPadini ja valkosivuisen lehtiön laukkuuni, ja suuntasin kalliolaiseen kahvilaan nauttimaan teetä sekä valmistautumaan seuraavan viikon opiskeluihin.

Työskentely kodin ulkopuolella tuo mukavaa vaihtelua! 

Alkamassa ovat projektiopinnot, joissa tarkoituksena on tehdä pienissä ryhmissä koulumme myymälään Omnia Shoppiin myytäväksi pieni vaatemallisto. Etätehtäväksi saimme kartoittaa netistä kiinnostavia, ajankohtaisia muotitrendejä ja -värejä, sekä piirtää niiden pohjalta mallikuvia ehdolle yhteistä mallistoamme varten.

Kun nautin teeni ja piirsin mallikuvani viihtyisässä ympäristössä ilman liiallisia aikataulupaineita, piirtäminen ei ollut vain yksi pakollinen koulutehtävä muiden joukossa vaan se oli leppoisa ja mukava luova hetki. Varsinaista laatuaikaa siis.

Kun tekee asioita niin, että niistä myös nauttii, on lopputuloskin parempi.

”Menestyminen ei ole avain onnellisuuteen. Onnellisuus on avain menestymiseen. Jos pidät siitä, mitä teet, onnistut varmasti.”

Näillä eväin uutta viikkoa kohden!

Näyttökoe - pelottava mörkö vai läpihuutojuttu?

Maaliskuisena maanantai-iltapäivänä koulussa oli jännittynyt ja varautunut tunnelma, melkein suorastaan haudanvakava. Jopa opettajakin ihmetteli, mihin se normaali loppumattoman lörpöttelyn, puheensorinan, vitsailun ja naurun täyttämä ilmapiiri oli oikein kadonnut?

Syynä opiskelijoiden hiljaisuuteen olivat tietenkin näyttökokeet, jolloin syksyn ja alkuvuoden aikana omaksutut opit otettiin tiukan syynin alle. Tuleva puserrus merkitsi monelle, kuten myös minulle, tavanomaista levottomampia yöunia ja stressiäkin. Ensimmäistä kertaa opiskelujen aloittamisen jälkeen saimme alan ammattilaisten arvion omasta ammattitaidostamme.

Ensimmäisenä näyttökoepäivänä, kun olin lähdössä kotoa töihin, tuntui olevan epäonnea ilmassa heti jo aamusta. Maitopurkki kaatui lattialle, ja Iittalan juomalasista lohkesi ruma palanen, kun lasi oli tarkertunut astiakaapissa toiseen lasiin kiinni. Lisäksi työpaikan kahviautomaatin äärellä ensimmäisenä käteeni osuneesta mukista puuttui ”korva”.

Olivatko nämä aamun kevyet kömmähdykset universumin tapa vihjata minulle siitä, että olisin näytössä yhtä kädetön kuin kahvimuki ilman ripaa? Oliko tämä kaikki vain pientä esimakua tulevista suuremmista vastoinkäymisistä?

Näyttökokeen aiheuttamista paineista kertoi myös se, että moni sai huomata kokeideen jatkuvan yöaikaan höyhensaarilla. Itse näin esimerkiksi unen, jossa olin saanut kokeeni kaikista (!) osa-alueista arvosanaksi hylätyn!

Taikauskoa tai ei, päätin taistella huonoa karmaa vastaan omilla ”aseillani”. Otin koululle mukaan pussillisen ”stressikarkkeja” hankalien hetkien lohdukkeeksi. Jos ahdistus iskisi päälle, voisin napata pari namipalaa ja saada edes hetkeksi verensokerin ylös ja ajatukset muualle…

Näyttökokeisiin voi valmistautua esimerkiksi lukemalla oppaista ompelutekniikkavinkkejä. 

Mutta menemme nyt siis itse asiaan. Teitä varmaankin kiinnostaa, mitä niissä näyttökokeissa oikein siis tapahtui?

Toiko opettaja tuo päivän alussa luokkaan pinon kankaita, joista opiskelijat taistelivat kynsin hampain? Tapahtuiko työskentely yhtäjaksoisesti kellon ympäri samalla tavoin, kun olemme Muodin huipulle -tv-sarjassa tottuneet näkemään? Toivatko kokeiden arvioijat lisäpaineita opiskelijoille Gordon Ramsay -tyyppisillä äkäisillä, stressiä nostavilla tokaisuilla?

No ei nyt kuitenkaan. Työskentelyämme toki seurattiin silmä kovana ja suunnitelmiamme kartoitettiin kriittisesti, mutta kaikki tapahtui hyvässä hengessä. Suorituksiamme oli arvioimassa kolme vaatetustalan pitkän linjan ammattilaista, jotka edustivat eri näkökulmia: työnantajia, työntekijöitä sekä opetusalaa.

Ensimmäisen näyttökoeviikon keskityimme kaavoitukseen tutkinnonosaan. Jokainen sai itse päättää, millaisen leningin toteuttaisi, mutta idea piti hyväksyttää etukäteen opettajalla.

Ennakkotehtävinä ennen kokeeseen saapumista työlistallamme olivat:

• Kaavalaskelmien tekeminen 
• Peruskaavan piirtäminen 
• Mallikuvan piirtäminen (kuva alla) 

Esittelimme arvioijille itse piirtämämme leninkien mallikuvat. 

Koululle saavuttuamme näyttökoe alkoi sillä, että kuosittelimme peruskaavasta sopivat kaavanosat protoa varten. Ompelimme proton, sovitimme sitä sekä otimme protosta valokuvia arvioijia varten. Tarkastelimme proton perusteella, millaisia muutoksia on tarpeellista tehdä lopullisiin kaavoihin.

Aikaa kaavoitukseen ja proton toteuttamiseen oli maksimmissaan neljä iltaa (4h per ilta). Lisäksi meidän piti myös täyttää itsearviointilomake, jossa kuvasimme kokemuksiamme ja havaintojamme annetuista tehtävistä.

Tässä vaiheessa Janne Porkka toteaisi: ”eikä siinä vielä kaikki”. Sen lisäksi, että toteutimme edellä mainitut tehtävät ja vietimme näyttökokeessa pitkiä iltoja koululla, pari muutakin ”nakkia” napsahti tehtävälistallemme. Yksi erillinen pienoiskoossa toteutettava piirustustehtävä (kuositteluharjoitus) sekä Grafis-kaavanpiirtoohjelmaan liittyvä harjoitus.

Proton perusteella tehdään tarkennuksia lopullisiin kaavoihin. 

Toisen näyttökoeviikon teemana ollut tutkinnonosa oli ”vaatetusompelun perustehtävissä toiminen”, eli käytännössä siis ompelu. Etätehtävälista oli pitkä, ja sen mukaisesti meidän kuului toteuttaa mm. seuraavat tehtävät:

• arvioida omaa aikataulua sekä listata työskentelyjärjestys
• piirtää tasokuva leningistä (kuva alla)
• piirtää saumojen ja yksityiskohtien poikkileikkauskuvat (kuva alla) 
• koostaa ompelu- ja kangasnäytteitä, joihin testasimme esimerkiksi sopiva ompelutikkejä

Tasokuvasta selviää vaatteen yksityiskohdat. 

Tasokuvan oheen teimme poikkileikkauskuvat saumoista ja yksityiskohdista. Symboleilla on merkityksensä, esimerkiksi nuolet kuvaavat kankaan jatkumista, punainen X- merkintä kuvaa sauman huolittelua ja vihreä väri tukikangasta. 

Varsinainen työskentely alkoi toisen viikon alkaessa siitä, että saimme arvion edellisen viikon töistä. Tämän jälkeen pääsimme vihdoinkin itse asiaan eli ompelun pariin.

Välipalaute toi lisää varmuutta tekemiseen, joten toinen viikko tuntui jo huomattavasti rennommalta kuin ensimmäinen. Stressikäyrän suunta oli jo vihdoin alaspäin!

Myös toisen näyttökoeviikon aikataulu oli maksimissaan neljä iltaa. Tahti oli melko kiireinen, sillä melkein jokainen sai työnsä valmiiksi vasta neljännen illan aikana. Ripustimme valmiit leningit nimilappujen kera rekkiin roikkumaan, ja odottamaan arvostelua.

Jos joku on sattunut luulemaan, että toisen asteen aikuisopiskelu olisi vain kevyttä puuhastelua, viimeistään näyttökokeiden aikaan tuollaiset ennakkoluulot karisevat todella nopeasti pois. Ensimmäiset näyttökokeeni eivät olleet todellakaan mikään läpihuutojuttu. Etenkin jos suoritti näyttökokeen päivätyön ohessa, sai todellakin sanoa pariksi viikoksi heipat sosiaaliselle elämälle ja harrastuksille. Sen verran kovasta urakasta oli kyse.

Mutta ei se näyttökoe nyt loppujen lopuksi ollutkaan sellainen mörkö, kuten ennalta pelkäsin. Näyttökokeessa työskentely oli periaatteessa samanlaista kuin normaalisti kouluiltoinakin, mutta sillä erotuksella, että opettaja ei ole neuvomassa meitä, ja luokassa kiertää välillä arvioijia, jotka keskustelevat kanssamme ompeluprojektiin liittyvistä valinnnoista.

Näyttöjen aikana haastavinta on se, että jokainen joutuu tekemään omaan työhönsä liittyvät päätöksensä pääasiassa itse. Itsenäinen tiedonhaku (esimerkiksi ompeluoppaat) on sallittua, tai jopa suotavaa näyttökokeen aikana, mutta haastavampien tilanteiden kohdalla arvioijilta on mahdollista kysyä käytännönvinkkejä. (Toki jatkuva kysely saattaa vaikuttaa työn arvosteluun.)

Oli näyttökoe sitten kullekin mörkö tai läpihuutojuttu - on se ehdottomasti kuitenkin ainutlaatuinen tilaisuus saada realistista tietoa omasta osaamisestaan. Samalla kertyy myös ymmärrystä niistä asioista, jotka erottavat ammattilaisen harrastelijasta.