Elämää valmistumisen jälkeen

"Kun maisteritutkinto ja gradukin ovat jo takana päin, ei se toisen asteen tutkinto voi enää olla kovinkaan iso rasti!" 

Näin ajattelin, kun syksyllä 2016 suuntasin kohti pitkäaikaista unelmaani, vaatetusalan opintoja. Enpä olisi osannutkaan tuolloin arvata, kuinka monta mutkaa olisi vielä matkan varrella ennen kuin tutkintopaperi olisi vihdoinkin plakkarissa, elokuussa 2019.

Vaatetusalan opinnoissa tarvitaan monenlaisia taitoja. Luovuutta, sorminäppäryyttä ja huolellisuutta. Piirtämistaitoja, ohjelmisto-osaamista ja matikkapäätä. Graafista hahmottamiskykyä, ongelmanratkaisutaitoja ja asiakaspalvelutaitoja. Kykyä poimia asiakkaan ideoista selkeä näkemys, kuvitella vaate valmiina ja ottaa huomioon asiakkaan ruumiinrakenne suunnittelussa. Ja toki tarvitaan myös rutkasti teoriatietoa mm. materiaaleista ja ompeluprosesseista.

Näin jälkikäteen en voi todellakaan väittää, että nämä opinnot kokopäivätyön ohessa olisivat olleet vain kevyttä puuhastelua, kuten olin alun perin kuvitellut. Oikeastaan näiden ammatillisten opintojen läpi vieminen tuntui jopa isommalta urakalta kuin korkeakouluopinnot.

Mutta mikä sitten teki toisen asteen opinnoista niin haastavia?

Kurinalainen opiskelutahti. Kontaktiopinnoissa meillä oli läsnäolopakko, kun taas yliopistossa oli akateeminen vapaus (tai ainakin vapautta) suunnitella omat aikataulunsa.

Täysin uuden toimialan harjoittelu sekä erilainen opiskelutyyli, johon olin tottunut. Vaikka käytännönläheisyys olikin myös terapeuttista vastapainoa tietotyölle, olivat omat rutiinini ompelu- ym. tekniikoissa sen verran verkkaisia ja uutta tietoa tuli niin kovaa tahtia, että kiire oli väistämätön kumppani opintojeni arjessa.

Aikataulupaineet. Opinnot olivat tarkasti suunniteltuja ja etenemisvauhti nopea. Jos yksi viikko jäi koulusta väliin vaikkapa flunssan vuoksi, olivat rästissä myös harjoitustyöt sekä lähiopetuksessa teemana olleet uudet taidot.

Matemaattisten taitojeni herättely peruskaavojen piirtämisen yhteydessä sekä uudet ohjelmistot. Vaikka olen viestintäalalla opetellut lukuisia ohjelmistoja ja työkaluja, olen edelleen sitä mieltä, että kaavanpiirto-ohjelma Grafis on vaikein ohjelma, jota olen koskaan käyttänyt.

Lisäksi listaan täytyy lisätä vielä myös oma kunnianhimoni, pieni taipumus perfektionismiin sekä epärealistiset käsitykset omista taidoista ja työskentelyvauhdista. Myös valtava into oppia uutta nostaa pään pilviin, mutta ei jätä jalkoja maanpinnalle.

Kuva on otettu viimeisestä näyttökokeestani, mustasta nahkahameesta, joka valmistui viime kesäkuussa.

Olen myös sitä mieltä, että yliopiston tenttiviikko on läpihuutojuttu verrattuna näyttökokeesiin. On täysin eri asia käydä istumassa pari tuntia tentissä kuin paahtaa 3-4 viikkoa putkeen työpäivän jälkeen pitkiä iltoja näyttökokeen parissa, johon tietysti päälle tulee vielä lukuisia etätehtäviä: muun muassa työvaiheiden raportointia, saumojen poikkileikkauskuvia, piirroksia ja luonnoksia sekä teoriaan liittyviä kirjallisia tehtäviä.

Oman haasteensa tuottivat myös pitkät välimatkat kotoa Helsingistä kouluun Espooseen, työ- ja koulupäivien venyminen yömyöhälle sekä muut harrastusten ja elämän yhteensovittamisen haasteet. En voi väittää, että jaksamisen kanssa olisi aina ollut helppoa, mutta onneksi opinnoissa oli myös sopivasti joustoa ja välillä harjoitustöitä oli mahdollista tehdä myös kotona. Suurimmat kiitokset lähetän myös huikealle ryhmäohjaajallemme Tainalle uskomattomasta tsemppihengestä.

Rehellisesti voin sanoa, että oma ymmärrykseni ja arvostukseni ammatillisia opintoja kohtaan on noussut omien opintojeni aikana entisestään. Nostan hattua opettajille, jotka tekevät parhaansa sinnitellessään ammatillisen koulutuksen reformin tuomien muutosten keskellä. Kiire ja työmäärä ovat kasvaneet entisestään, kuten myös ryhmäkoot ja vastuu.

Alkuvuodesta 2019 tein sarjatuotantona kolmen puseron sarjan.
Tässä kuvassa hahmottelen erilaisia ristikkovaihtoehtoja puseron selkään. 

Ajoittaisesta stressistä huolimatta saan olla tyytyväinen lopputulokseen: siihen, miten valtavasti uutta olen oppinut vaatetusalasta ja ompelutekniikoista! Parhain kokemukseni oli tietysti työharjoittelujaksoni Bilbaossa, Pohjois-Espanjassa, jossa vietin yhden elämäni parhaimpiin lukeutuneista ajanjaksoistani.

Elokuussa, kesälomani päätyttyä sain vihdoin hakea postista odotetun kirjeen: tutkintotodistukseni. Lähdin juhlistamaan tuoretta tutkintoani ystäväni kanssa meren äärelle kuohuviinin ja pienen piknikin merkeissä.

Opintojeni päättymisen jälkeen olen ottanut hieman back up'ia ompelupuuhiin, voisin puhua luovasta tauosta. Tänä syksynä olen hypännyt mukaan sekä vanhoihin tuttuihin että kokonaan uusiin aktiviteetteihin. Olen nauttinut rakkaasta tanssiharrastuksestani baletista parin vuoden tauon jälkeen. Lisäksi olen aloittanut uutena harrastuksena pilateksen ja lähtenyt mukaan nuorkauppakamaritoimintaan.

Saumanvaara-blogi on kulkenut mukanani säännöllisen epäsäännöllisesti koko opintojeni ajan. Välillä tiheämmin, välillä harvemmin. Tämän kirjoituksen myötä laitan blogini jäihin, ainakin toistaiseksi.

Ompeluharrasteeni saavat jatkoa viimeistään siinä vaiheessa, kun saan omassa uudessa kodissani suunnitteilla olevan ompelunurkkauksen kuntoon tai sitten, kun lähden tutustumaan Kalliossa sijaitsevaan Verstas 247 -nimiseeen ompelustudioon.

Harrastukseeni liittyviä kuvia ja kuulumisia tulen jatkossa julkaisemaan lähinnä Saumanvaara-blogin Instagram-tilillä. Minulla on esimerkiksi useita vielä blogissa julkaisemattomia kuvia koulussa tehdyistä ompelutöistä. Esimerkiksi näitä julkaisen sopivana ajankohtana Instagramin puolella.

Tässä vaiheessa lausun kiitokset kaikille blogini lukijoille opintoaikojeni myötäelämisestä. Nyt on luovan tauon aika!